Heikoista signaaleista vahva tulevaisuus, osa II


 Kuva Margit Mannila



Jatkan tässä hieman vielä Mannermaan (2004) teoksen referointia ja kommentointia. Mannermaan aloittaa kirjansa toisen pääluvun mielestäni erittäin osuvalla, ranskalaisen tulevaisuudentutkija Michel Godet'in (2001) lausahduksella: Maailma muuttuu, mutta ongelmat pysyvät samoina, koska ne liittyvät ihmisluontoon. Oikeastaan siinä on pähkinänkuoressa kaikki tulevaisuuteen ja olemiseen liittyvä. Ei ole mitään uutta ja yllättävää nyt eikä sellaista ole jatkossakaan tiedossa. Keksintöjä tulee ja menee, mutta uusien ideoiden saaminen kaupalliseen tuotantoon kestää, vert. kertomus banaania tavoittelevista apinoista, johon viittasin kirjoituksessani Erimielisyyksiin uskaltautuminen on tärkeä rohkeuden laji. (Mainittu otsikko on lainaus Maija-Riitta Ollilan teoksesta Lauman valta.)

Mannermaa aloittaa toisen luvun sanomalla, että yhteiskunnan, talouden ja teknologian kehityksen logiikasta ei ole olemassa yhtä suurta Teoriaa, joka selittäisi kaiken olennaisen menneestä ja toimisi samalla apparaattina arvioida, ellei peräti ennustaa tulevaisuutta. Tätä vasten TEM'in tannoinen tarjouspyyntö kuulostaa hieman erikoiselta, vaikka idean voi ainakin jossakin määrin olevan lähtöisin Mannermaan (tässä referoidun) teoksen sivuilta 198-207.

Jotakin teoriaa siis kuitenkin on ja toivottavasti se nyt ainakin otetaan huomioon, kun ohjelmaa ryhdytään suunnittelemaan. Vieläkin minua kuitenkin jotenkin kaihertaa se, että kuinka heikkoja signaaleja voidaan kerätä kasapäin (ikään kuin varastoon)? Sitten minua kaihertaa se, että kuka ne tunnistaa? Kenen mielestä juuri ne signaalit ovat heikkoja ja kehittämisen arvoisia? Kenen asiantuntijuuteen tässä luotetaan tai pitäisi luottaa. Kuinka huomioidaan signaalin tunnistaneen maailmankuvan ohjaileva vaikutus siihen mitä hän havainnoi, pitää merkityksellisenä jne. ettei se ole vain sitä ns. taustahälyä, turhaa kohinaa, jota havainnoija erehtyy pitämään merkityksellistä, koska se tukee hänen maailmankuvaansa, pelkojaan toiveitaan tai odotuksiaan. (Puhumattakaan omasta busineksestaan, joka saattaa olla havaintojen taustamotiivina.)

Luettelen tähän vain Mannermaan (2004) teoksen toisen pääluvun otsikot, sillä syvällisempi referointi vaatisi liikaa tilaa, enkä näe sille tässä yhteydessä perusteita.
Jatkuva epätasapaino ja häiriögeneraattorit. (Evoluutioteoria, kaaos)
Luonnollinen murros ja itseorganisoituminen (murrokset luonnollinen osa kaikissa systeemeissä)
Lisääntyvä monimutkaisuus (systeemien monimutkaistuminen: kompleksisuus ja dynaamisuus lisääntyvät)
Laadullinen emergenssi (vanhat piirteet uuden sisään)
Määrällinen emergenssi (uudet korkeamman tason järjestelmät)
Yhteiskunnallisen kehityksen suuret aallot (murrokset esim. teollistuminen, tietoyhteiskunta, globalisaatio... mm. Manuel Castells maintaan)

Kolmas luku

Kolmannessa luvussa Mannermaa (2004, 79) tiivistää riistoglobalisaation seuraavasti: Pitkällä aikavälillä olisi erittäin tärkeää, että globaalia hallintaa voimistettaisiin. Samojen pelisääntöjen tulisi koskea kaikkia taloudellisia - ja muita - toimijoita kaikkialla maailmassa. Vasta sitten voidaan puhua oikeasta markkinataloudesta, kun kaikki yritykset lähtevät kilpailemaan samalta lähtöviivalta. Nyt monissa tapauksissa sosiaalisesta ja ympäristöön liittyvästä sekä mm. etnisiin ryhmiin kohdistuvasta moraalittomuudesta palkitaan kovalla kansainvälisellä kilpailukyvyllä. Tämä on kapitalismia, vaan ei oikeaa markkinataloutta. Tilanne on pitkällä aikavälillä kestämätön.

Mannermaa (2004, 80) toteaa myös, että kansallisvaltioiden asema on globalisaation voimistumisen myötä heikentymässä. Niiden perinteiset ohjaus- ja kontrollimenetelmät ovat menettäneet tehoaan.

Mannermaa (2004, 106) tiivistää, että ei ole mitään syytä ajatella, etteikö tämä muutoksen suunta kohti arvojen ja elämänmallien kirjavuutta jatkuisi myös tulevaisuudessa. Ainoa suurempi ja jossakin määrin yhteinäinen ryhmä, joka tulevaisuudessa kasvaa, on eri tavoin syrjäytyneiden joukko.

Viidennen kirjan lukunsa Mannermaa otsikoi Heikot signaalit - seksikkäät mahdollisuuksien luojat. Heikoilla signaaleilla tarkoitetaan ilmiötä, jotka ovat "oraalla" ja joilla ei ole yleensä selvää tunnistettavaa menneisyyttä. Ne eivät ole aiemmin olleet olemassa tai ainakaan merkiyksellisiä. (s. 113.) Heikot signaalit ovat erityisen kiehtovia, koska uskotaan, että niiden havainnoija on muita paremmassa asemassa varautumaan uusiin ilmiöihin ja toimimaan niiden mukaan. (114)

Mannermaan (2004, 116) mukaan heikkoja signaaleja tulisi katsella lapsen tai marsilaisen silmin, eri näkökulmista ja usein ikään kuin ulkopuolelta. Mannermaa toteaa, että soihdunkantajat yritysmaailmassa ovat usein olleet vahvoja persoonia, jotka ovat uskoneet visioon ja jonka puolesta he ovat olleet valmiita panemaan itsensä likoon.

Heikot signaalit ovat metodologisesti hyvin ongelmallisia, toteaa Mannermaa (2004, 117) ja jatkaa. Niiden kehitystä on vaikea mallintaa, koska niiltä puuttuu historia, aikasarja, johon mallin voisi sovittaa. Ne ovatkin luonteeltaan ainutkertaisia, ei-toistuvia. Tällöin ei ole mahdollista kerryttää kokemusperäistä tietoa heikkojen signaalien ilmaantumisesta ja käyttää tätä tietoa tulevaisuuden ennakoimiseen. Jos tämä olisi mahdollista ei olisikaan enää kyse heikosta signaalista, vaan jostakin aivan muusta.

Merkillepantavaa on, että heikon signaalin tuntee siitä, että se on kummajainen, outo ilmiö. Keskiverto talousviisaus hylkii sitä, koska heikko signaali tulee yleensä vallitsevien järjestelmien ja viisauksien ulkopuolelta. Miltei kaikki merkittävät teknologiset, taloudelliset ja yhteiskunnalliset uudistukset ovat kuitenkin alunperin olleet kummajaisia ja kehittyneet yhteiskunnan periferioissa. Piilaakso mikrotietokonevallankumouksineen käynnistyi takapihan autotalleissa, hehkuttaa Mannermaa (2004, 117).

Asiantuntijoille kertyvä oman alansa asiantuntimus ei automaattisesti johda siihen, että he tunnistavat heikot signaalit. Tästä syystä, Mannermaa (2004, 118) toteaa, että delfoi-tekniikan tai muiden asiantuntijamenetelmien käyttö heikkojen signaalejen tunnistamisessa on siksi ongelmallista. Asiantuntijat ovat ehkä muita paremmin selvillä siitä, millaisia kokeita laboratorioissa tehdään tai mitä tavoitellaan asiantuntijajärjestelmien ja tietoverkkojen kehittämisessä, missä vaiheessa ollaan ja millaisia sovelluksia voidaan ottaa käyttöön. Asiantutijalla ei kuitenkaan ole tietoa, mitä naapurilaboratoriossa tapahtuu, mitä kuhisee yhteiskunnassa, millaisia yhteiskunnallisia vaikutuksia teknologioilla voi olla jne.

Mannermaa kirjoittaa: kokemus on vahvistanut näkemystä, jonka mukaan asiantuntijoiden kuuleminen ei ole välttämättä paras tapa tunnistaa heikkoja signaaleja. Asiantuntijoilla on taipumus esittää varovaisia, pliisuja ja mielenkiinnottomia ilmiöitä heikkioina signaaleina.

Heikko signaali elää vain hetken (Mannermaa 2004, 120-121). Heikko signaali joko voimistuu jopa räjähdysmäisesti, tai useimmiten häviää pian ensi pilkahduksensa jälkeen. Ja hän lisää on hyvä muistaa, että sama ilmiö voi olla yhdelle toimijalle heikko signaali ja toiselle se on (mega)trendi. Tosiviisaus heikosta signaalista syntyy jälkikäteen. Yrityksissä tulisi hyväksyä se, että pohtimalla heikkoja signaaleja virheitä tehdään miltei varmasti. Silti se kannattaa, sillä se on todellisen innovaatisuuden perusedellytys (Mannermaa 2004, 122.)

Heikkoja signaaleja ajassamme s. 123-132 otsikkotasolla

Taloudellisten erojen kasvu (Arvot)
Teollinen tuotanto siirtyy pois Suomesta (globalisaatio, palkkakehitys, tasa-arvo)
Palvelujen palkat romahtavat
Hyvän elämän saarekkeet (uusyhteisöt)
Uusi paikallisuus - paikalliset ratkaisut (ihmisen mittaiset ratkaisut)
Ultrayksilöllisyys lävistää yhteiskunnan
Alamaisuus ja vihamentaliteetti
Mittavat siirtolaisvirrat hyvinvoivaan ensimmäiseen maailmaan - reservaatit
Väliaikaisuuden ja muutoksen pysyväistyminen
Virtuaali-ihmisten, kyborgien ja eläinten asema
Tietokoneiden ja verkkojen yliäly
Fuusioyhteiskunta
Ihminen ei kuole
Bioteknologian mahdollisuudet ja uhat

Strategiatyö on tarpeen, mutta Mannermaa (2004, 189) varoittaa, että jos se on liiankin hyvin rullaavaa, kykeneekö se tunnistamaan heikkoja signaaleja, jotka ovat aina eräänlaisia häirötekijöitä, joita tarvitaan, jotta yritys pysyisi hereillä ja innovatiivisena. Kun strategiatyöskentelyn syklit alkavat rutiininomaisuudessaan muistuttaa budjetinlaadintaprosessia, olisi syytä alkaa huolestua. Kaikki näyttää hyvältä: konsernijohto antaa perusohjeet, divisioonat ja tulosyksilöt tekevät osuutensa - parhaimmillaan täyttävät valmiita lomakkeita, balanced scorecardeja tai muuta konsulttihömppää - ja tehty työ kootaan konsernistrategiaksi. Käy helposti niin, että prosesseista itsestään muodostuu tärkeä rituaali. Siitä tulee ehto. Tärkeämpää olisi kyseenalaistaa ja luoda uutta. (Tällaisessa "strategiatyössä" ei ole sallittua lausua ääneen erilaisia mielipiteitä, vaan on oltava yksimielisiä päämäärien (ehdottomasta) oikeellisuudesta, vaikka näkisi kuinka kristallinkirkkaasti, että ollaan menossa metsään. Tämä ilmiö tulee mielestäni esiin myös niissä yhteiskunnissa, joissa valtaapitävien arvostelu on kokonaan kielletty. Paradoksaalisesti vallanpitäjä, jos hänellä olisi kykyä kuunnella kritiikkiä, saaden heikot signaalit ilmaiseksi ja samalla turvaisi oman vallassapysymisensä, jos ei ikuisesti, niin ainakin oletusarvoa pidempään.)

Mannermaa otsikoi sivulla 194: Onnistumisia, epäonnistumisia, tabuja? Saako kaikesta puhua?

On jokseenkin varmaa, aloittaa Mannermaa (2004, 194-195,) että tulevaisuuden arvioinnissa tehdään virheitä, jos arvioita ajatellaan ennusteina. Tabuista ollaan kahta mieltä a) kaikesta voidaan keskustella, tabuja ei ole ja b) jokaisessa yrityksessä on tabuja ja jos joku muuta väittää hän joko valehtelee tai sitten ei tunnista ja tiedosta niiden olemassaoloa. Mannermaa (196) toteaakin, että ei tarvitse olla johtamisen asiantuntija, jotta ymmärtää, että tieto-organisaatioissa, joissa ihmiset tekevät luovuutta vaativaa henkistä työtä, epävarmuuden ja suoranaisen pelon painamat ihmiset synnyttävät huonoja tuloksia.

Mannermaa (s. 198-207) esitelee Harris-Zeislerin CAS-mallin (=Complex Adaptive Systems)
jossa on viisi keskeistä ominaisuutta:
1. herkkyys; pieni muutos voi synnyttää suuria seurauksia
2. sopeutuvuus; CAS kykenee sopeutumaan ympäristössä tapahtuviin muutoksiin
3. determinismi; systeemi ei ole satunnainen, ja se ilmentää determinismiä myös kaaottisessa vaiheessa
4. kompleksisuus; systeemi sisältää kompleksisia, ei lineaarisia (seuraus ei ole suorassa suhteessa syyhyn) vuorovaikutuksia osiensa välillä
5. lyhyen aikavälin ennakoitavuus; samanaikainen pitkän aikavälin ennustamisen hyödyttömyys

Harris ja Zeisler näkevät heikot signaalit pieninä ilmiöinä, joilla on potentiaalia synnyttää suuria muutoksia CAS:ssä. Heikot signaalit eivät edes periaatteessa voi synnyttää mitään , ellei niillä ole yhteyttä johonkin CA-systeemiin. Irralliset oraat kuolevat pois vailla vaikutusta ympäristöönsä.
He ehdottavat kolmivaiheista työskentelyä:
1. Heikkojen signaalien identifiointi
2. Tunnistettujen signaalien evaluointi
3. On selvitettävä, onko meillä kyky "sytyttää tuli"


Jotta heikkoja signaaleja voitaisiin hyödyntää, tulee työkalujen olla mahdollisimman helppokäyttöisiä. Aikaa kirjaamsieen ei saisi kulua enempää kuin kaksi minuuttia.




Tulevaisuus on tarinoiden -Rolf Jensen.

Tarina on ollut tulevaisuuden kerronnan välineenä tai nykyisyyden kritiikin välineenä. Kirjoittiko esimerkiksi George Orwell teoksensa 1984, Nineteen Eighty-Four, heikkoihin signaaleihin perustuen vai oliko se aikalaiskriittinen kuvaus maailmantapahtumista, jotka kirjailija viisaasti (henkensä säästääkseen) kirjoitti tulevaisuudenkuvaksi.




Woody Allen -yhteiskunta (auki 24/7) on jo ovella tai ainakin oven takana. Seuraava murros on todennäköisesti vetäytyminen toisenlaiseen todellisuuteen, sitten aikanaan, joten olisikohan tämä hyvä päättää surrealistiseen tulevaisuudentutkimukseen ja Salvador Dalin kahteen kommenttiin: Surrealismi, se olen minä ja toiseen, jossa Dali vakuutta: Ainoa ero hullun ja minun välillä on se, että minä en ole hullu.


Heikoista signaaleista vahva tulevaisuus, osa I

Comments