Koulutuskritiikistä ja arvioinnista

On taas se aika, kun jaksot päättyvät ja opettajat joutuvat arvioimaan oppimista. Arviointiin on luotu vuosien saatossa erilaisia malleja ja menetelmiä, mutta siitä huolimatta oppimisen arviointi on vaikeaa, sillä oppiminen on hyvin henkilökohtainen prosessi eikä tuota prosessia välttämättä pääse tarkastelemaan ja ymmärtämään riittävän syvällisesti. Siksi kai arvioinnissa kiinnitetäänkin yhä tänäkin päivänä enmmän mekaanisiin ja ulkoisesti havaittaviin asioihin kuin siihen, mikä on ollut todellinen alkutilanne ja kuinka paljon se on muuttunut.

Päädyin pohtimaan koulutuskritiikkikä, sillä pöydälläni on ollut pitkään Seppo Helakorven, Pauli Juutin ja Hannele Niemen vuonna 1996 kirjoittama teos Tiimiorganisoitu koulu. Teoksessa käsitellään mm. koulutuskritiikkiä.

Koulu muuttuu, näin meille on kerrottu ja sitä on perusteltu milloin milläkin. Käytännössä 2000-luvulla  (Helakorpi, Juuti & Niemi 1996, 62) koulun muutoksen taustalla ovat lähinnä yhteiskunnan niukkenevat resurssit, uudistuvat tideon ja oppimisen käsitykset (on kai otettu niitä, joilla voidaan eniten säästää. Integraatio, jota hehkutetaan erityispedagogiikassa, on näistä yksi. Laajassa mittakaavassa se on mielestäni lähinnä heitteellejättöä  ja välinpitämättömyyttä.)
Toisaalta työelämässä on uusia ammattitaitovaatimuksia. Kun henkilö valmistuu koulusta, osa tiedosta on jo vääjäämättä vanhaa. Etenkin teknisillä aloilla muutos on ollut nopeaa. Osaaminen segmentoituu. On keskityttävä johonkin kapeaan osa-alueeseen.

Sitten 1990-luvun alkupuolella tuli muotiin laatuajattelu. Laatuajattelusta (Helakorpi, Juuti & Niemi 1996, 62) kumpuavat toimintaprosessin uudistamisvaatimukset, jotka ovat mielestäni joutuneet lapsipuolen asemaan viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Niin hullulta kuin se äkkiä kuulostaakin vuodesta 1996 on jo aivan kohta 18 vuotta.

Helakorpi, Juuti ja Niemi (1996,62) nostavat teoksessaan esiin John Deweyn, joka on heidän mukaansa yksi tunnteuimmista ellei tunnetuin nykykoulun kritisoija tällä vuosisadalla. Deweyn keskeisimmät ajatukset liittyvät koulun ja yhteiskunnan suhteeseen ja toisaalta tekemällä oppimisen periaatteeseen. Aiheet ovat olleet ajankohtaisia vuonna 1996 ja ne ovat tänään yhtä ajankohtaisia elleivät vieläkin ajankohtaisempia. Ainakin käytännönläheisyydestä puhutaan ammattikorkeakoulutuksen yhteydessä hyvin painokkaasti. Luokkahuoneesta, näin kirjoittajat (Helakorpi, Juuti & Niemi 1996,62) siteeraavat Deweyta, puuttuu sosiaalisen järjestäytymisen motiivi ja yhdyssiteet. Dewey vuonna 1915 kirjoittamaa lainaten "Yhteiskunnan muodostaa joukko ihmisiä, joita yhdistää se seikka, että he työskentelevät samaan tapaan, yhteishengessä ja samaan päämäärään pyrkien. Yhteiset tarpeet ja tavoitteet edellyttävät lisääntyvää ajatusten vaihtoa ja lisääntyvää yhteisyyden tunnetta. Perussyynä siihen, ettei nykyinen koulu voi jäsentyä luonnolliseksi sosiaaliseksi yhteisöksi, on tämä yhteisen ja tuotteliaan toimeliaisuuden ja piirteen puuttuminen." Koulun ei pitäisi eristäytyä muusta yhteiskunnasta.

Ihanteellista. Etenkin tuo, että koulun ei saisi eristäytyä muusta yhteiskunnasta. Käytännössä kai koulu on aikojen saatossa eriytynyt yhä enemmän yhteiskunnasta. Työkasvatusaatetta Suomessa kehitti kansakoulun isänä  pidetty Uno Cygnaeus (Helakorpi, Juuti & Niemi 1996, 63).

Koulua on kritisoitu luonnollisesti siitä saakka kun se on ollut olemassa. 1970-luvulla Illich (Helakorpi, Juuti & Niemi 1996, 63) oli yksi niistä, jotka vaativat nykymuotoisten koulujen lakkauttamista. Illichin ajatukset ovat saaneet kannatusta ja toteutuneet aikuiskasvatuksessa, jossa on kehitetty jatkuvan kasvun ideologiaan perustuvaa avointa oppimista. Illichin näkemyksen mukaan oppilaat oppivat enimmän osan tiedoistaan koulun ulkopuolella ja siksi hänen mukaansa hyvän kasvatusjärjestelmän kuuluu
  • tarjota kaikille oppia haluaville siihen mahdollisuus minä elämänkautena tahansa (tästä on kai lähtöisin ajatus elinikäisestä oppimisesta)
  • auttaa niitä, jotka haluavat jakaa tietojaan, löytämään ne henkilöt, jotka haluavat saada heiltä oppia 
  • antaa mahdollisuus jokaiselle, joka haluaa tiedottaa jotakin yleisölle, julistaa näkemyksensä (hmmm.....)
Kun Illich (Helakorpi, Juuti & Niemi 1996, 63) siis kirjasi em. tavoitteet hän esitti opintomahdollisuuksien järjestelmää, jossa
  1. toteutetaan opintovälineiden yhteyspalvelut (kirjastot, vuokraamot jne.)
  2. taitojen vaihto (niiden henkilöiden osoitteisto, jotka haluavat toimia malleina muille halukkaille)
  3. vertaisten yhteensaattaminen (yhteysverkosto opiskelutoverin löytämiseksi)
  4. vapaiden kasvattajien yhteyspalvelu (luettelo ammattilaisista tai muistsa, joiden palvelut ovat käytettävissä). (Helakorpi, Juuti & Niemi 1996, 63-64)


Suomessa Opetusministeriö julkaisi vuonna  1995 raportin, jossa todetaan mm. opettajan roolista perusopetusasteella  näin: "[...] ohjata oppijaa itsenäisesti hankkimaan ja käyttämään tietoa."(Helakorpi, Juuti & Niemi 1996, 71) Mitä tämä sitten tarkoittaakaan ammattikorkeakoulussa ja yliopistossa? Tällä tasolla itsenäisen tiedonhankinnan ja tiedon käyttämisen taitojen kehittäminen on avainasemassa. Itse tulkitsen sen niin, että opettajan yksi tärkeimmistä tehtävistä on opettaa opiskelijaa hakemaan itsenäisesti tietoa, soveltamaan sitä ja suhtautumaan tietoon kriittisesti perustellen. 

Oivaltaminen ja ymmärtäminen on paljon tärkeämpää kuin ulkoa osaaminen. Oikeasti.


Lähde
Helakorpi, S., juuti, P. & Niemi, H. (1996). Tiimiorganisoitu koulu. Opetus 2000. WSOY. PEs-kustannus. Jyväskylä.

Comments