Kenelle opetan?

Toisten ymmärtäminen on tieto,
Itsen ymmärrys on valaistumista;
Toisten hallitseminen on valtaa,
Itsen hallitseminen on voimaa.
- Tao Te Ching

Olen pohtinut tätä aihepiiriä aiemminkin ja pohdin taas, sillä tässä yksi aihe, joka ei vanhene koskaan. Opettajana joutuu välillä (lue säännöllisin väliajoin) pohtimaan todella vakavasti sitä, kenelle opettaa. Siis asiahan on noin pinnallisesti ja pääsääntöisesti ihan itsestään selvä, että opiskelijoille ja niillä kursseilla, joissa on opettajana ja joista se palkka juoksee. Mutta kenelle siis osoitan sanomani tai kenelle minun pitäisi se osoittaa, joutuu joskus vähän kovallekin koetukselle.

Pääsääntöisesti opetan yrittäjyyttä. Se on aihepiiri, josta itse jaksan innostua yhä uudelleen ja uudelleen. Tunneillani opetan, kirjallisuuteen ja käytäntöön vedoten, että menestyvällä yrityksellä on selkeä tuote ja asiakas joka haluaa sen tuotteen.

Käytännön ja kokemuksen kautta olen tullut siihen johtopäätökseen, että opettajallakin pitää olla selkeästi se opiskelija (opiskelijatyyppi) jolle hän opettaa. Opettaja ei voi kuitenkaan yleensä valita opiskelijoitaan, vaan hänen opettamansa oppiaineet kuuluvat opetussuunnitelmaan, joka on määrätty jostakin ylemmältä taholta ja "pakolliset" oppiaineet ja aihepiirit eivät välttämättä miellytä itsenäisen elämän alkumetreillä taapertavaa nuorta, joka on juuri siinä parikymppisenä  viisautensa huipulla.

Kaikkea kaikille vai ei mitään kenellekään?

Aivan kuten yrityskään, ei voi tarjota tuotteitaan ja palvelujaan ihan kaikille, ei opettajakaan voi olla kaikkea kaikille. Olen tästä syystä, ja vuosien empiirisen kokeilun perusteella, päätynyt siihen, että minä olen olemassa niitä varten joilla on paloa oppia ja halua kehittyä. Heitä voin auttaa eteenpäin ja antaa heille älyllisiä haasteita ja älyllisen onnistumisen kokemuksia. Jos en saa opiskelijaa oivaltamaan, että hänen kannattaisi pohtia syvällisesti miksi on koulussa ja asettaa tavoite itselleen ja mennä sitä kohti, niin se mitä sanon, jää täysin irralliseksi ja irrelevantiksi pulinaksi.Yleensä tällainen opiskelija sitten toteaakin, että ei saanut kurssista mitään irti tai että opettaja ei opettanut tai että opetus oli TOOOSI huonoa. (Yleensä sitten on vielä niin, että hän ei ole kirjautunut kertaakaan kurssin sivustolle, joka meidän oppilaitoksessamme sijaitsee Moodle-ympäristössä. Tässä mainitussa Moodlessa on kurssimateriaali ja lisälukemiset sekä tehtävänannot ja palautuslinkit.)

Opiskelija ei ole koulussa opettajaa varten, ei äitiä eikä kummia tai mummia varten, vaan ainoastaan itseään ja omaa tulevaistuuttaan varten. Opettajan rooli tässä lienee toimia katalysaattorina. Ainakin teoreettisesti. Sillä opinnoilla lienee kai pohimmiltaan tarkoitus, että opiskelija kehittää ja kasvattaa omaa osaamistaan (= markkina-arvoaan) ja sitä kautta vaikuttaa siihen kuinka hänen unelmansa tulevaisuudessa toteutuvat. Se, että opiskelijan unelmat eivät toteudu johtuu yleensä suurimmaksi osaksi opiskelijasta itsestään ja siitä, että aina ei ole niin hirvittävän paljon huvittanut.

Onko opiskelija asiakas?

Opiskelijat itse esiintyvät hyvin mieluusti asiakkaana. Opettajana näen asiakkaan olevan se taho, joka palkkaa opiskelijan töihin sitten joskus. Me opettajat valmennamme ihmisiä työelämän tarpeisiin. Yritämme antaa heille niitä käytännön valmiuksia, joilla he pärjäävät työelämässä ja samalla yritämme saada aikaan henkistä kasvua, jonka yksi näkyvä piirre on sen asian oivaltaminen, että on itse vastuussa omasta osaamisestaan ja sen kehittämisestä. Ja että asiantuntijaksi tuleminen vaatii muutakin kuin parin kurssikirjan lukemisen ja hyvän arvosanan jostakin oppiaineesta.

Jos kuitenkin opiskelijan annetaan uskoa, että hän on asiakas, niin on ymmärrettävä, että hän on koulutuspalvelujen asiakas.  Palvelutuotteessa olennaista on asiakkaan oma, aktiivinen, osallistuminen palveluprosessiin.  Se lienee tullut tutuksi jo ennen palvelun teoreettisen määritelmän kuulemista jokaiselle jo hyvin varhaisessa vaiheessa.

Tarjoilen edelleen annoksen tiedonmurusia, joista opiskelijan pitäisi koota sopivat muruset omalle lautaselleen, etsiä itse hieman lisää erilaisia aihepiiriin liittyviä "mausteita" ja nauttia annos hiljalleen sisimmässään tutkiskellen.

Tom Lundberg siteeraa kolumnissaan: "Näin unelmasi saavat siivet", psykologian professori Mihaly Csikszentmihalyita (Flow-teorian kehittäjä): "Uusien tavoitteiden löytäminen muistuttaa taiteilijan työtä, kun hän luo taideteostaan” Ja teksinsä lopussa hän toteaa kirjan kirjoittamisesta, että kirjanikin syntyvät samalla periaatteella: vastaanottamalla ja ryhtymällä. Siinä koko salaisuus.

Vastuuni opettajana

Opettajana näen oman vastuuni siinä, että pidän tietoni ajan tasalla ja siinä, että uskallan työntää opiskelijan hänen omalle epämukavuusalueelleen oppimaan ja oivaltamaan. Siis varsin yksinkertaista, mutta samalla niin järjettömän vaikeaa. Ihan kuin yrittäjyys. Ehkä siksi niin vaikeaa, että vastuu on itsellä eikä jollakin toisella. Opettajuus on  yrittäjyyttä: on pidettävä omat tiedot ja taidot ajan tasalla, jotta voi auttaa muita loistamaan. Hiominen tekee aina kipeää. Lieneekö peräti kysymys kriittisestä pedagogiikasta? Yksilön työntämisestä vastuuseen tulevaisuudestaan. Olen jostakin bongannut japanilaiseen Genzoo Mizunoon liitetyn ajatuksen: "Jalokivet syntyvät puristuksessa - helmet kivun keskellä" .  Näin se menee. Elävässä elämässä.


P.S. tutustu myös Freiren pedagogiikkaan.






Comments