Mustan hatun vanki?


 Kuvan lähde: http://www.sss.fi/uutiset/683413_515h.JPG

YLE uutisoi eilen (2.10.2014) tohtoreiden työllistymisestä tai  paremminkin  siitä, että tohtoreita on työttömänä entistä enemmän. Ylen sivustolla sanotaan, että työtön tohtori on todennäköisimmin biologiasta tai biokemiasta väitellyt. Sivustolla viitataan Akavan kokoamien tietoihin, joiden  perusteella viime joulukuussa oli noin 550 työtöntä tohtoria, joista noin 70 oli juuri biologian tai biokemian tohtoreita. Tämän päivän HelsinginSanomat jatkaa keskustelua ja ilmoittaa, että työttömiä tohtoreita on lähemmäs tuhat. 

Taloussanomissa sanotaan, että Tieteentekijöiden liiton mukaan elokuussa työnhakijana oli 912 työtöntä tai lomautettua tohtoria. Kasvua tässä on viime vuoden elokuuhun peräti 30 prosenttia.
– Tohtorityöttömyys on revennyt uusiin lukuihin. Kahden viime vuoden aikana työttömien tohtoreiden määrä on lähes kaksinkertaistunut, toteaa Tieteentekijöiden liiton varapuheenjohtaja Ulla Aatsinki tiedotteessa.

Tohtoritehdas
Suomessa on tosiaakin viime vuosina ryhdytty tehtailemaan tohtoreita suorastaan holtittomasti. Syynä, yhtenä sellaisena, on rahoitusmalli, joka kannustaa yliopistoja tuottamaan tohtoreita mahdollisimman paljon ja nopeasti. Mitä nopeammin onnistutaan sen parempi tuotto suhteessa tohtoriopiskelijaan kulutettuun aikaan ja energiaan tuloutuu yliopiston tilille.

Karu totuus on sekin, että kun tehdään paljon ja nopeasti,  samalla tohtorin osaamisen laatu kärsii ja väitöskirjojen taso yltää juuri ja juuri väitöskirjan tasolle.

Mustan hatun vanki?
Itse kirjoittelin muutamia vuosia sitten edesmenneen esimieheni 60-vuotisjulkaisuun otsikolla: Mustan hatun vanki? Naistohtorien työllistyminen Suomessa sävyltään hieman kriittisen kirjoituksen aihepiirin tiimoilta. Juttu ei liene siitä kovin pitkälle levinnyt. Pienen koosteen olen tehnyt myös tähän blogiin aihepiiriin liittyen.

Toisaalta tässä asiassa kyseessä on iso yhteiskunnallinen vai pitäisikö kirjoittaa institutioaalinen, tabu. Kun kirjoitin juttua, minua moitittiin kriittisestä äänepainosta ja minun piti stilisoida tekstiä salonkikelpoisemmaksi.  Asia, jota ei ääneen saanut sanoa, tohtorinhattu vaikeuttaa tavallisen työpaikan saamista. Etenkin naisilla. Tämä asia oli nostettu esiin myös Hesarin jutussa. Onneksi.

Jostakin syystä hattua pelätään tai sen omistajiin liittyy stereotypioita (tohtorit ovat niiiin teoreettisia), joista valintaprosessista päättävät haluavat ehkä pitää mielellään kiinni. Alitajuisena (todellisena syynä) pelkona lienee, se että mustahattuinen kirii maisterin ohi urahississä. Tämä väärinkäsitys puolestaan liittyy yhteen suomalaisen työelämän  harhaan: johtajanpesti nähdään palkintona hyvin tehdystä työstä. 

Asiantuntija yleensä nauttii juuri siitä asiantuntijatehtävästään, jossa hän on ja johtajan rooliin liittyvät henkilöstöasiat yms. paperinpyörittäminen ei välttämättä tuo mitää sellaista sisältöä, jota tohtori työtehäviinsä kaipaisi.

Hattu on oltava joissakin tehtävissä
On joitakin tehtäviä, johin ei ole ilman hattua asiaa. Näitä tehtäviä ei kuitenkaan ole maassamme tuhatmäärin. Tohotorin hattu vaaditaan pääsääntöisesti mm. ammattikorkeakoulun yliopettajalta ja rehtorilta.

Ammattikorkeakoulun yliopettajien työstä on kirjoittanut Kari Salo otsikolla Yliopettajan työ ja ammattikorkeakoulun opettajuus Hannu Kotilan (2006) toimittamassa teoksessa Opettajan ammattikorkeakoulussa.  Kirjoituksessaan Salo (2006, 185) lainaa Seppästä, Siltalaa ja Vähämäkeä, joiden mukaan havainnot Suomen tietoyhteiskunnan työhulluista työntekijöistä suomalaisen työn kurjistuvissa organisaatioissa pätevät myös ammattikorkeakoulun yliopettajistoon. Opettajat, yhteiskunnallisen koheesion takuumiehinä uupuvat ennen pitkää rakenteellisissa, pedagogisissa sekä kokonaisuudeltaan ristiriitaisissa multisidoksissa, kun he vielä ovat alistettuina jatkuvalle arvioinnille, vaikka virkaan vaadittu erittäin korkea kvalifikaatiotaso täyttyisikin. [...] 

Salo (2006, 186) tiivistää vielä Vähämäen (2004, 92) kuvauksia, siitä yrittäjä-poliitikon hahmosta tunnistaa yliopettajan ja tämän tekemän työn sekä uuden opettajuuden. Tämä "hahmo tuo mieleen filosofin, joka hallitsee asioiden näkymätöntä kontekstia, ja sofistin, kaikkien alojen asiantuntijan, joka maksua vastaan on valmis opettamaan mitä tahansa, mutta ennen kaikkea se tuo mieleen esittävän taiteilijan, virtuoosin, jonka on oltava läsnä jokaisessa suorituksessaan ja pantava itsensä kokonaisuudessaan peliin."

Salo (2006, 186-187) peilaa edelleen Vähämäen tekstiä. Vähämäki (2004, 58) on kirjoittaa mm. näin. Kun työ muuttuu "itsenäiseksi" se merkitsee työntekijän ja varsinaisen työsuorituksen eron katoamista. Työn organisointi pyrkii eroon erottelusta työn, työtehtävän ja tekijän välillä. Samalla työn ja vapaa-ajan, oman ajan ja toisen palveluksessa käytettävän ajan ero hämärtyy. Pelottavalta kuulostava lause on lainauksen lopussa, jossa todetaan, että töihin joutuu tekijän koko elämä ja elämä muuttuu työelämäksi. Elämä saa uuden merkityksen vain työssä ja työn kautta.

Mitähän tähän nyt sitten vielä sanoisi? Ei kai oikein mitään. 

Comments