Talouden pieni sanakirja


Kuva Margit Mannila

Tähän postaukseen olen koonnut muutamia linkkejä talouden alan sanastoon. Lähteet löytyvät lopusta.

Taloushallinnon pieni sanakirja 


ABC-analyysi

ABC-analysis
Varaston tarkkailujärjestelmä. Analyysin perusteella voidaan todeta, miten varastoon sidottu pääoma jakautuu eri nimikkeiden osalle, jotta valvonnassa voitaisiin keskittyä olennaisimpaan. Esim. A-ryhmää voidaan valvoa erityisen tarkasti ja C-ryhmää vähiten.

Aktiivinen hintapolitiikka
Yritys soveltaa hinnoittelustrategiaansa aktiivisella hintapolitiikalla, joka reagoi voimakkaasti kysynnän, kilpailijoiden ja omien tavoitteiden mukaan

Ansiotulo 
Esimerkiksi työstä saatu palkka on ansiotuloa. Myös eläketulo luetaan ansiotuloksi. Ansiotulojen verotus on Suomessa ja monissa muissa maissa progressiivinen, eli ansiotulojen kasvaessa myös veroprosentti kasvaa. Tuloverolain mukaan tulo, joka ei ole pääomatuloa, on ansiotuloa.

Asemointi
Yrityksen tai sen palvelun sijoittuminen markkinoilla valituilla kriteerien sekä muiden tarjolla olevin palvelujen/yritysten suhteen. Sama kuin positiointi.

Asiakasmarkkinaosuus
Yrityksen hallussa oleva osuus jonkun asiakkaan tiettyyn palveluun tai asia-alueeseen käyttämistä varoista tai asiakkaan alihankintaostoista.

Benchmarking
Vertailukohde, verrokki. Verrokkina käytetään yleensä alan parasta/tunnustettua osaajaa.

Bruttomarginaali
Kaupassa osto- ja myyntihinnan välinen ero.

Bruttopalkka 
Työntekijän veronalainen tulo sisältäen rahapalkan ja luontaisedut. Siitä ei ole vielä tehty vähennyksiä, kuten ennakonpidätys, tyel tai työttömyysvakuutusmaksu.

Conjoint-analyysi
Yhdistelmäanalyysi, jossa selvitetään vastaajien preferenssejä ja haetaan parasta tuotantorakenteen ja hinnan yhdistelmää- Conjoint = yhdistetty, rinnakkainen.

Destruktiivinen kilpailu
Miinussummakilpailu, kilpailijaa vastaan suuntautuva kilpailu ilman asiakaslisäarvoa tai markkinoiden kasvattamisen ajatusta.

Duopoli
Kahden pääkilpailijan hallitsema kilpailutilanne.

Elinkaari
Asioiden tarkastelu ajallisena kehityksenä syntymästä kuolemaan, esimerkiksi tuotteen elinvaiheet markkinoille tuomisesta sen myynnin lopettamiseen.

Elinkustannusindeksi
Tilastollinen arvo, joka kuvaa yleistä hintojen kehitystä.

Feasibility study
Selvitys jonkin asian toteuttavuudesta ja taloudellisista mahdollisuuksista.

Franchising
Yritysten muodostama verkosto, jossa jäsenet toimivat markkinoilla saman konseptin mukaisesti harjoittaen sopimuspohjaista yhteistyötä keskenään johdetusti.

Franchisingantaja
Yritys, joka on kehittänyt ja omistaa liiketoimintamallin eli konseptin, jonka se vuokraa yhteistyökumppanilleen, franchisingottajalle. Ketjun johtaja.

Franchisingottaja
Franchisingyrittäjä, jota toimii itsenäisenä yrittjänä franchisingketjussa.


Henkilöstökulut
Henkilöstökuluja ovat henkilöstölle maksetut palkat ja palkkiot sekä niihin välittömästi liittyvät henkilösivukulut.

Hinnan kipupiste
Se hintataso, jota asikas ei ole enää valmis ylittämään.

Hinnoittelu, hinnanasentanta
Hintatason ja hinnoittelumuodon valita sekä hinnalla operointi kilpailutilanteessa.

Hinnoittelualue
Se liikkuma-alue, joka yrityksellä on käytettäivssään jonkin palvelun hinnoittelussa.

Hinnoittelumallit, -menetelmät, -tavat
Hinnoittelumallit kuvaavat hinnan määrittelyn eri menetelmiä.

Hinnoittelu- tai hintapolitiikka
Ne periaatteet, joita käytetään kun soevelletaan yrityksen hinnoittelustrategiaa käytäntöön.

Hinnoittelustrategia
Yrityksen, yksikön, tuoteryhmän tai tuotteen hinnoittelun pääperiaatteet ja -linjaukset.

Hintadifferointi
Samaa hyödykettä myydään eri ostajaryhmille eri hinnoilla ilman, että syynä olisivat erot kustannuksisa.

Hintahaitari, hintahaarukka
Hinnan vaihteluväli.

Hintajohtaja
Yritys, jonka omaksumia hinnoitteluperiaatteita muut alan yritykset seuraavat.

Hintajousto
Kertoo, miten hintamuutos vaikuttaa kysyntään. Kaava: Kysynnän muutos %/ hinnan muutos %

Hintakantaja
Palvelun osiot, jotka veloitetaan erikseen.

Hintakartelli
Yritykset sopivat hinnoista ja myyntiehdoista.

Hintakynnys
Hintajoustoa kuvaavan käyrän se kohta, jossa asiakkaiden ragointi hintaan muuttuu oelnnaisesti. Hintakynnykset rajaavat hintaportaiden leveyden.

Hintamielikuva
Jonkun henkilön tai henkilöstöryhmän käsitys palvelun tai yrityksen hinnasta tai hinnoittelusta.


Hintaporras
Palvelun hinta-alue, jonka sisällä  liikuttaessa hinnan muuttuminen alas- tai ylöspäin ei vaikuta merkittävästi kysyntään.

Hintasota
Ylikuumentunut, pudotuspeliasteelle kiihtyvä hintakilpailu.

Hintasymboli
Se hinnan osio, joka on asiakkaan vertailun kohteena ja jonka perusteella hän muodostaa käsityksensä hinnan korkeudesta.

Horisontaalinen kartelli
Samall ajakelutieportaikon tasolla olevien yritysten tasolla olevien yritysten kielletty yhteistyö.


HTM 
Paikallisen kauppakamarin hyväksymä tilintarkastaja.

Hybridi hinnoittelumalli
Sekamuotoinen hinnoittelumalli.

Ilmaispalvelu
Tarkoitetaan yleensä palvelua, joka on saajalle maksuton. Harhaanjohtava sana, koska ilmaisia  palveluja ei ole - joku kustantaa ilmaisenakin pidetyn palvelun.


Inventointi (varasto) 
Varasto inventoidaan vähintään kerran vuodessa tilinpäätöspäivälle. Varasto inventoidaan arvonlisäverottomin hankintahinnoin. Mikäli käypä hinta on alempi, niin käytetään käypää hintaa. Inventaarin tarkoitus on saada taseeseen varastolle todellinen arvo, jonka perusteella varaston muutos voidaan laskea ja kirjata kirjanpitoon. Mikäli varaston pienenee, yrityksen tulos pienenee. Mikäli varasto suurenee, yrityksen tulos suurenee.

Kahdenkertainen kirjanpito
Kirjanpidon tositteen rahamääräinen tapahtuma kirjataan aina vähintään kahdelle tilille eli pidetään kahdenkertaista kirjanpitoa. Ammatinharjoittajat voivat pitää yhdenkertaista kirjanpitoa.

Kannibalisiointi
Toinen oma tuote syö toisen oman palvelutuotteen mahdollisuuksia.

Kassakirja
Kassakirja on käteistapahtumien tiliote. Jos yrityksessä liikkuu käteistä rahaa, on kassakirja täytettävä päiväkohtaisesti.


Keskimääräinen alennusprosentti
Kertoo millaisia alennuksia on keskimäärin myönnetty. Kaava: Myönntettyjen alennusten määrä/kokonaismyynnin liikevaihto.

Kermankuorintahinta
Yritys tuo markkinoille uuden tuotteen ja kerää korkean hinna, "kerman", tuotteen elinkaaren alkuvaiheessa.

Kiinteät kustannukset
Kustannukset, jotka eivät muutu yrityksen toiminta-asteen mukaan.



KHT 
Keskuskauppakamarin hyväksymä tilintarkastaja.

Kirjanpitovelvollisuus ja kirjanpitoaineisto
Kaikki yritykset ovat kirjanpitovelvollisia. Yrityksen johto on vastuussa kirjanpidon järjestämisestä.
Kirjanpito pitää erillään yrityksen rahat, tulot ja menot yrittäjän omista rahoista, tuloista ja menoista sekä samalla muiden yritysten rahoista, tuloista ja menoista. Yrityksen perustamisesta lähtien pitää huolehtia siitä, että liiketapahtumia kuvaava ja koskeva aineisto kootaan ja säilytetään.
Kaikki tiedostot ja paperit, jotka syntyvät, kun asioidaan toisten yritysten, asiakkaiden, toimittajien, pankkien, vakuutusyhtiöiden ja viranomaisten kanssa ovat kirjanpitoaineistoa. Esimerkiksi kirjanpidon perusteella tehdyt viranomaisilmoitukset, eläkevakuutus- ja muille yhteisöille annetut ilmoitukset ja muut lainsäädännön perusteella annetut ilmoitukset ovat säilytettävää kirjanpitoaineistoa.
Koottu kirjanpitoaineisto järjestetään
  • liiketapahtumien todisteista koostuvaksi tositeaineistoksi ja
  • liiketapahtumia koskevaksi kirjeenvaihdoksi.
Kirjanpitoaineisto on usein paperitonta eli sähköinen tallenne: tiliotetiedosto, viitteellisten suoritusten tiedosto, maksettavien laskujen tiedosto, tiedosto lähetetyistä laskuista, skannattujen ostolaskujen tiedosto, verkkolasku tai muu sähköinen ostolasku jne. Kirjanpitoaineisto voi olla myös paperia: lasku, rahtikirja, tiliote, yrityksen kokouksen pöytäkirja, kuitti käteis- tai korttimaksusta, kassapäätteen tarkkailunauha, sopimus, liikekirje, kausiveroilmoitus, eläkevakuutusilmoitus, oikeuden päätös jne.
Paperitositteiden kopioita tai päällekkäisiä tositeaineistoja ei tarvitse eikä pidä säilyttää. Tiedostoista otettavat varmistukset ovat asia erikseen, niistä on huolehdittava.

Kustannusjohtaja
Yritys, jolla on alan edullisin kustannusrakenne. Hintamielikuvaltaan edullisin suuri yritys alalla.

Käytökate
Kertoo paljonko jää jäljelle muuttuvien kulujen ja kiinteiden kustannusten jälkeen. Kaava: Muuntikate - kiinteät kulut.

Leasing
Leasing on pitkäaikiasta vuokraustoimintaa, jolla yritys luovuttaa esineen käyttö- ja hallintaoikeuden vuokranottajalle sovituksi ajaksi korvausta vastaan ilman, että omistusoikeus siirtyy.


Liikearvo
Taseeseen kirjattavaa liikearvoa syntyy silloin, kun liiketoimintakaupassa kaupan kohteesta maksetaan enemmän kuin siirtyvän omaisuuden ja siirtyvien velkojen erotus on.

Liikevaihto
Liikevaihtoon luetaan kirjanpitovelvollisen varsinaisen toiminnan myyntituotot, joista on vähennetty myönnetyt alennukset sekä arvonlisävero ja muut välittömästi myynnin määrään perustuvat verot.

Liikevoitto
Liikevoitto (-tappio) kuvaa kirjanpitovelvollisen liiketoiminnan tulosta ennen rahoituserien, satunnaisten erien ja tilinpäätösjärjestelyiden sekä verojen vaikutusta.

Maksuperusteinen kirjanpito
Menot ja tulot kirjataan päivälle, jona maksu tapahtuu.

Markkinaosuus
Yrityksen hallussa oleva osuus markkinoista. Yrityksen myynti/kaikkien vastaavien palvelujen myynti tietyillä markkina-alueella tai asiakasryhmässä.

Monopoli
Yritys on ainoa palvelun tarjoaja alalla tai alueella.

Monopsoni 
Toimialla on ostajana vain yksi asiakas. Ostajan monopoli.


Muistiotosite
Kirjanpitovelvollisen (tilitoimiston) itse laatima tosite, joka koskee jaksotusta, oikaisua, siirtoa tai tiliöinnin korjausta, siis muuta kuin maksua.

Multiclient-rahoitus
Monen asiakkaan rahoittama.

Muuttuvat kustannukset
Kustannukset, jotka muuttuvat tuotettujen palvelujen määrän mukaan.

Myyntireskontra 
Myyntireskontraa pitämällä selviää, ketkä asiakkaat eivät ole vielä maksaneet laskujaan. Myyntireskontrasta saa listan avoimista myyntisaamisista.

Myyntikate 
Kertoo paljonko myynnistä jää kattamaan kiinteitä kustannuksia. Kaava: Liikevaihto-muuttuvat kustannukset.

Myyntisaamisten kiertonopeus
Kuinka pitkiä maksuaikoja annetaan. Kaava Myyntisaamiset/liikevaihto tai myyntisaamiset/liikevaihto *365,  kertoo kuinka monen päivän kuluessa myyntitulot keskimäärin tuloutuvat

Määrähintajärjestelmä 
Jakelutien dellinen porras määrittää hinnan, jonka seuraava porras voi ostajlta periä.

Määräävä markkina-asema
Kilpailunrajoituslain mukaisesti määritelty yrityksen vahva markkina-asema, jonka väärä hyäksikäyttö on lain mukaan kielletty.

Nettohintajärjestelmä
Kukin ketjun porras hinnoittelee palvelun tai tuotteen itsenäisesti.

Nettopalkka 
Nettopalkka on se osuus palkasta, joka jää käteen kun on vähennetty verot ja muut pakolliset maksut.

Nettovarallisuus
 Nettovarallisuus saadaan vähentämällä yrityksen varoista yrityksen velat. Nettovarallisuutta käytetään mm. yritystulon pääomatulo-osuutta laskettaessa (henkilöyhtiöiden verotus) ja osinkotulon verottoman osuuden selvittämiseen (osakeyhtiön verotus).

No-show
Henkilö ei ilmesty lennolle, jolle hänelle on varattu paikka. Käytetään myös muissa yhteyksissä.

Oligopoli
Harvojen, suhteellisten tasavahvojen yritysten kilpailutilanne.

Omakustannusihnta (OKA)
Hinta, joka kattaa tuoteen kaikki tuotantokustannukset.

Oma pääoma 
Oma pääoma muodostuu omistajien yhtiöön tekemistä pääomasijoituksista sekä kertyneistä voittovaroista (tappioista).

Osakaslaina 
Osakeyhtiön osakkaalleen antama laina. Yhtiön on annettava verohallinnolle vuosi-ilmoitus luonnolliselle henkilölle annetuista osakaslainoista ja niiden takaisinmaksuista.

Osinkojen vuosi-ilmoitus
Osinkoa jakavan yhteisön on annettava verohallinnolle vuosi-ilmoitus maksamistaan osingoista. Tiedot on annettava osingon maksuvuotta seuraavan kalenterivuoden tammikuun loppuun mennessä.

Ostoreskontra 
Ostoreskontraa pitämällä selviää, kenen toimittajan laskut ovat vielä avoinna eli maksamatta. Ostovelat Ostoreskontraa pitämällä selviää, keiden toimittajien laskuja ei ole vielä heille maksettu. Ostoreskontrasta saa listan avoimista ostolaskuista.

Palvelukonsepti
Palvelutuote tai palvelutuotteen perusidea- ja malli.

Peitetty hinnanalennus
Kaupassa maksetaan ylihintaa asiakkaan omasta työosuudesta tai vaihdossa luovuttamasta tavarasta.

Penetraatio
Markkinoille tunkeutuminen


Pieni kirjanpitovelvollinen 
Enintään yksi alla olevasta kolmesta rajasta ylittyy • tase 3 650 000 euroa • liikevaihto 7 300 000 euroa • henkilökuntaa keskimäärin 50″

Poisto
Pitkäaikaiseksi hankitun omaisuuden (auto, kone, rakennus, jne.) kuluksi tilikaudelle merkitty osuus. Hankintahetkellä omaisuuden osto kirjataan taseeseen varallisuuteen. Kuluksi hankintamenosta kirjataan yhdelle vuodelle vain osa koko hankintamenosta. Ko. osuutta kutsutaan poistoksi. Koneissa ja kalustossa poisto on pienellä yrityksellä yleensä 25% taseessa olevasta summasta.

Premium-hinta
Tuoteperheen korkeahintaisin tuote.

Pro bono
Hyväntekeväisyystyö, esimerkiksi asianajajien antama maksuton neuvonta.

Provisio
Kaupan arvosta tai tuotoksesta laskettu, yleensä prosenttipohjainen, palkkio.



Pysyvät vastaavat 
Pysyviin vastaaviin kirjatut erät on tarkoitettu tuottamaan tuloa jatkuvasti useamman vuoden aikana.

Päiväkirja
Yrityksen kirjanpidon liiketapahtumat aikajärjestyksessä

Pääkirja 
Yrityksen kirjanpidon liiketapahtumat järjestettynä kirjanpidon tilijärjestyksessä

Ristijousto
Kertoo eri tuotteiden myynnin kasvun riippuvuudet.
Kaava Tuotten A kysynnän muutos %/tuotteen B kysynnän muutos %


Suoriteperusteinen kirjanpito
Menot ja tulot kirjataan päivälle, jona hyödyke tai palvelut luovutetaan/siirtyy.

Tacit knowledge
"Hiljainen tieto" -organisaation kulttuuriin, rakenteisiin, prosesseihin, toimintatapoihin ja järjestelmiin tarttunut tieto.

Tase
Kertoo yhden hetken tilanteen. Vastaavaa kertoo yrityksen omaisuuden ja varallisuuden.  Vastattavaa kertoo mistä raha on tullut. Taseesta näkee yrityksen taloudellisen aseman ja rahoituksen riittävyyden.

Tase-erittelyt 
Tase-erittelyissä on lueteltu jokaisen taseen tilin sisältö (omaa pääomaa lukuun ottamatta). Tase-erittelyt liitetään tilinpäätökseen (tasekirjaan).

Tasekirja
Tasekirja on sidottu kirja, joka sisältää määrämuotoiset tuloslaskelman, taseen ja liitetiedot sekä luettelon tositelajeista, käytetyistä kirjanpitokirjoista ja tiedon niiden arkistointitavasta.

Tilikauden voitto (tappio) 
Kuvaa kirjanpitovelvollisen tilikauden toiminnan tuloksellisuutta. Tilikauden tuloksen tulee olla sama kuin taseen omassa pääomassa esitettävä tulos.

Tilikausi
Tilikausi on jakso, jolta lasketaan yrityksen verotettava tulo. Tilikausi Toiminnan tulos selvitetään 12 kuukauden välein, tilikausittain. Yrityksen tilikausi voi olla kalenterivuosi tai muu yrityksen toimintaan sopiva kahdentoista kuukauden jakso.

Tilinpäätöksen allekirjoitus
Tilinpäätös katsotaan valmiiksi laadituksi sitten, kun osakeyhtiön hallitus ja toimitusjohtaja, henkilöyhtiön vastuunalaiset yhtiömiehet, yksityisliikkeen omistaja tai ammatinharjoittaja ovat allekirjoittaneet tilinpäätöksen.

Tilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen liitetiedot sisällytetään tasekirjaan. Liitetiedoissa eritellään ja kerrotaan tarkemmin niistä tiedoista, jotka eivät luvuista käy ilmi, mutta joita on tärkeä esittää, jotta kaikki tarpeellinen tieto yrityksen taloudellisesta asemasta tulisi ilmi.

Tilinpäätös 
Tilikaudelta laaditaan tilinpäätös, johon kuuluvat tuloslaskelma, tase sekä näiden liitetiedot. Tilinpäätöksestä on aina laadittava tasekirja ja tase-erittelyt. Tasekirja tulee allekirjoittaa ja säilyttää aina alkuperäisenä paperiversiona. Tilinpäätös kertoo yrityksen tuloksen ja varallisuusaseman.

Tilintarkastus 
Tilintarkastajan tehtävä on tarkastaa tilikauden kirjanpito ja tilinpäätös sekä antaa lausunto tehdystä tarkastuksesta. Se ei ole pakollinen yhtiöissä, joissa ylittyy enintään yksi seuraavista; taseen loppusumma 100.000, liikevaihto 200.000, palveluksessa keskimäärin kolme henkilöä.

Tiliote 
Pankin tiliotteella näkyvät yrityksen maksutapahtumat.

Tosite 
Tositteen tehtävä on kuvata yrityksen liiketapahtuma. Tosite voi olla myyntilasku, ostolasku, käteiskuitti, jne. Tositteessa tulee näkyä päiväys ja summa. Laskuilla myös mitä ja keneltä ostettu tai mitä ja kenelle myyty. Maksutositteessa tulee olla maksaja, saaja ja maksun syy.

Tuloslaskelma
Kertoo tietyn aikavälin tuotot ja kulut (arvonlisäveroton summa). Tuloslaskelmasta näkee yrityksen toiminnan laajuuden ja kannattavuuden, myynnin määrän, ja että onko tuotot suuremmat kuin kulut.

Vaihtuvat vastaavat 
Erät, jotka eivät ole pysyviä vastaavia.

Vastaavaa 
Yhden hetken tilanne, joka kertoo yrityksen omaisuuden ja varallisuuden. Esitysjärjestys kuvaa omaisuuden likvidisyyttä siten, että helpoimmin rahaksi muutettava omaisuus esitetään viimeisenä.

Vastattavaa
Yhden hetken tilanne, joka kertoo mistä yrityksen raha on tullut. Taseen vastattavaa-puolella esitetään kirjanpitovelvollisen oma pääoma sekä velat eli vieras pääoma.

Veroilmoitus 

Veroilmoitus on vuosittain verotoimistolle annettava ilmoitus yrityksen tuloista ja omaisuudesta. Kirjanpidosta ja tilinpäätöksestä saadaan tiedot veroilmoitukselle. Veroilmoituksen perusteella määrätään yritykselle verot.

Verotili 
Verotiliotteella näkyvät yrityksen oma-aloitteisten verojen tapahtumat; kausi-ilmoitusten perusteella kirjatut verovelat ja veroihin liittyvät maksut. Käytännössä useimmiten tarkoitetaan arvonlisäveroa ja työnantajasuorituksia. Asiakkaan verotilille merkitään verot, jotka asiakas on ilmoitettu kausiveroilmoituksella ja maksut, joita maksettaessa on käytetty verotiliviitettä. Tiliotteen tiedot täsmäytetään aina yrityksen kirjanpidon tietoihin.

Vertikaalinen kartelli
Eri jakeluportailla toimivien yritysten kielletty yhteistyö.

Vuosi-ilmoitus (palkat) 

Työnantajan on annettava verohallinnolle vuosi-ilmoitus maksamistaan palkoista, työkorvauksista ja muista suorituksista suorituksen maksuvuotta seuraavan tammikuun loppuun mennessä.

Lähteet

Kirjanpidon ABC https://taloushallintoliitto.fi/kirjanpidon-abc

Jorma Sipilä (2003) Palvelujen hinnoitteleminen. WSOY. Ekonomia.

Taloushallinnon sanakirja http://www.aldia.fi/ (26.8.2016) Taloushallinnon sanakirjaa ei löydy enää Aldian sivustolta, mutta tämän blogin teksti perustuu siihen.

Taloussanakirja in English Ecomomist  (9.2.2017)


TalousSanomien sanakirjan on hyvä. Siitä löytyy myös  englanninkielistä terminologiaa.





Kuva Margit Mannila

(Edit 9.2.2017)

Comments