Tänään saan jälleen uuden päivän


Tämä seuraava pätkä on arkistojeni kätköstä löytyneestä luentomonisteesta noin vuodelta 1985-1986. Avica-nimisen yrityksen yrittäjä oli pitämässä meille päivän mielen voimasta ja oman asenteen merkityksestä oppimisessa. Tämä ajatelma oli luentomonisteiden ensimmäisellä sivulla. Valitettavasti luennoitsija ei ole kirjoittanut nimeään paeriin enkä ole sitä itsekään siihen kirjoittanut. Luennoitsija ei ole myöskään merkinnyt tämän tekstin lähdettä. Tämä teksti oli kuitenkin erittäin merkittävä. Oivalsin, että oma asenteeni tekee minusta onnistujan tai epäonnistujan. Voin oppia epäonnistumistani tai sellaisiksi kokemistani asioista.

Tänään saan jälleen uuden päivän

Tänään saan jälleen aloittaa uuden päivän, kiitän tästä päivästä.

Käytän tämän päivän oman tahtoni mukaisesti, haluan edesauttaa muutoksen lain myönteistä toteutumista.

Huomenna minun ei tarvitse katua tänään maksamani hinnan suuruutta, sillä olenhan antanut omasta elämästäni päivän kehittymiselle.

Uskon, että tämä päivä tuo tullessaan luomisen jännitystä, odotuksen täyttymystä, etsimistä ja löytämistä, sekä peräänantamatonta toimintaa. Tähän pyrin.  

Tänään olen luovasti tyytymätön, etsin ja löydän mahdollisuuksia, kehitän ja parannan jo olemassa olevaa.

Asenteeni on oleva reakentava, avoin ja myönteinen, sillä tiedän, että saavutan tuloksia vain hyvillä ominaisuuksillani.

Tämä päivä on ainutlaatuinen, vielä eilen se oli tuntematon huominen, huomenna se on eilinen, jota en voi muuttaa.

Tänään toimin niin, että minun ei tarvitse huomenna korjailla virheitä ja katua, vaan saan jälleen aloittaa uuden päivän.

Lähde Tuntematon.





Lähetetty Windows Phonesta

Comments