Kun loppu koittaa

Kuva Margit Mannila


Jokaiselle yritykselle tulee aikanaan noutaja muodossa tai toisessa. Yksi maailman vanhinmista yrityksistäkin lakkasi toimimasta, kun 1400 vuotta vanha rakennusfirma pistettiin lihoiksi. Monen yrityksen taival päättyy ennen ensimmäisen elinvuoden täyttymistä ja suurin osa yrityksistä lopettaa ennen kuin viisi toimintavuotta tulee täyteen. (Jääskeläinen 2015, 153.)

Kuolemankierteen tunnistaa seuraavista asioista:

  • Reagointikyky heikkenee. Et enää vastaa sähköposteihin, tapaamisehdotuksiin ja muihin yhteydenottoihin nopeasti. Tai jos vastaat, et ole riittävän innokas ja menetät kauppaa. 
  • Yrityksessä vallitsee voimaton ja masentunut ilmapiiri. Et halua enää mennä töihin, ja ihmiset kiukuttelevat mitättömistä asioista.
  • Yrityksessä on hiljaista, eivätkä ihmiset enää heitä huumoripitoista läppää keskenään. 
  • Valvot öitä rahatilanteen vuoksi. Mietit rahojen riittämistä koko ajan. 
  • Et nauti enää elämästä. Et ehdi harrastaa, ja sinulla on lyhyt pinna kotona. 
  • Asiakkaiden reklamaatiot lisääntyvät ja maksuajat venyvät.
  • Työntekijöillä alkaa olemaan selittämättömiä sairauslomia ja poissaoloja. Et enää jaksa puuttua pikkuasioihin. 
  • Avaamattomien laskujen pinkka kertyy, etkä enää halua mennä postilaatikolle. 
On eri asia olla hetkellisesti tylsistynyt tai vähän väsynyt yritykseensä. Jos alavireisyys ja innottomuus jatkuu vuoden tai pari on varsin iso todennäköisyys sille, että yrityksen kehittyminen on tiensä päässä. Omassa yrityksessäsi kukaan tulee tuskin sanomaan, että olisi aika vaihtaa johtajaa. Siksi yrityksesi hallitus tulisi olla sellainen, jotta he pystyvät kyseenalaistamaan päätöksiäsi ja tarvittaessa kertomaan hankalistakin asioista. (Jääskeläinen 2015, 153-155.)

Milloin pistää hanskat naulaan?
Jääskeläisen (2015, 156) mukaan signaaleja ovat:
  • Business on kulkenut nahkeasti jo monta vuotta. Kilpailijat menevät joka suunnoasta ohi, tuotantokustannuksesi ovat liian kovat ja tutoteiden tai palelujen laatu ei tunnu hyvältä. 
  • Töihin meneminen on ollut sinulle yliraskasta jo useamman vuoden etkä saa hommasta enää minkäänlaista iloa.
  • Raha on tiukassa ja olet sulttanut jo säästösikin. Olet velkaa yrityksenä ja yksityishenkilönä usealle taholle. 
Jos olet valmis lopettamaan, voit silloin antaa itsellesi luvan esimerkiksi seuraaviin asioihin:
  1. Hankkiutua eroon yrityksen pahimmista kiusankappaleista ja parantaa ilmapiiriä.
  2. Antaa kenkää vaikeimmille asiakkaille (tätä sinun kannttaisi harrastaa muutenkin).
  3. Vaihtaa kokonaan yrityksen suuntaa.
Konkurssi on kova paikka. Kaikesta huolimatta:
  • Liiku ja nuku. Ihminen tekee huonoja päätöksiä väsyneenä. Kun stressi alkaa kasaantua, viina alkaa usein maistua ja uni muuttuu huonoksi. Käy hakemassa kääkäriltä vaikka kunnon unilääkkeet ja ota päiväohjelmaan lyhyt kävelylenkki.
  • Dokumentoi kaikki. Vaikka se tuntuu uskomattoman puuduttavalta, turhan raskaalta, pidä kirjaa siitä, mitä olet sopinut ja tehnyt, milloin ja kenen kanssa. Näitä on todella ikävä myöhemmin alkaa selvitellä.
  • Ota itsellesi tilaa. Katso telkkaria, pistä välillä puhelin kiinni ja yritä lukea vaikka kirjaa.
  • Vaikka tunnet itsesi epäonnistuneeksi, yritä suojella omaa hyvinvointiasi. Vaikka koet olevasti velkaa työntekijöille perheelle, lainaajille, asiakkaillesi, ensisijainen velvollisuus on pitää huolta itsestäsi.
  • Älä ala kiskoa viinaa. Se ei ole pelastanut yhtään konkurssia.
  • Priorisoi. Päätä että teet joka päivä vähintään yhden tärkeän asian ja vaikka viisi vähemmän tärkeää. Anna muiden olla.
  • Älä anna tunteillesi ylivaltaa. Yritä pitää pää kylmänä, vaikka kuinka vituttaisi.
  • Virkamiehet eivät (yleensä) halua sinulle pahaa. He tekevät vain työtään. Pyri aina neuvottelemaan ja pitämään lupauksesi, myös silloin kun sinulla ei ole penniäkään rahaa.
  • Varaudu selittämään tilanteesi toistuvasti eri henkilöille. (Jääskeläinen 2015, 156-158.)
Myydäkö vai eikö myydä?

Miksi joku haluaisi ostaa yrityksesi? Asiaa kannattaa miettiä ostajan kannalta
  • Tietokonet, työkalut ja muu koputeltava omaisuus on harvoin ostamisen arvoista. Enemmänkin se on pakollista kuonaa, joka tulee seuraavaan yritykseen kaupan myötä.  
  • Ihmiset. Kuinka sitoutuneita ihmiset ovat yritykseesi? Jos yrittäjä vaihtuu, yllättävän moni työntekijä alkaa katsella muita vaihtoehtoja.
  • Asikkaat. Ovatko asiakkaat kiinni yrityksessä (esimerkiksi sopimuksin) vai ovatko he kiinni henkilöissä? Moni asiakas lähtee lätkimään, jos tuttu projektipäällikkö tai myyjä vaihtaa maisemaa.
  • Patentit, keksinnöt, ohjelmat, käytännöt ja muu näkymätön omaisuus. Onko yritykselläsi jotakin sellaisia tavaramerkkejä, keksintöjä tai älyllistä omaisuutta, jota muualta ei saa? Jos yritykselläsi on esimerkiksi patentti johonkin kriittiseen prosessiin, se voi olla todella merkittävässä roolissa kaupassa.
  • Brändi. Yrityksesi maineella on merkitystä. Brändi on se taikakastike, joka erottaa yrityksesi  kilpailijoista.
  • Sinä. Moni yrittäjä ei välttämättä ymmärrä, että kaupan syys voi yksinkertaisesti olal yrittäjä itse. Tällaisessa tapauksessa ostaja voi suhtautua mahdolliseen yrityskauppaan rekrytointina.
  • Kilpailutilanne. Isommat yritykset saattavat olla kiinnostuneita ostamaan markkinoilta kilpailijan, joka tekee samaa työtä halvemmalla ja siten varastaa kauppoja. Kun markkinoilla on yksi kilpailija vähemmän, ostava yritys laajentaa markkinoitaan ja saa parempaa katetta. 
  • Alihankkija. Jos olet kriittinen alihankkija jollekin yritykselle, voi yrityksesi olla houkutteleva ostokohde. Tällaisissa tapauksissa sinun täytyy ola kuitenkin todella varovainen, että yritys ei yhtäkkiä vain varasta kaikkia tekijöitäsi. Huolehdi siitä, että sinulla on kunnon sopimukset, joissa alihankintasuhteessa rekryäminen on kielletty.
  • Tulevaisuuden potentiaali. Yrityksesi voi olla houkutteleva ostokohde sen vuoksi, että ostaja uskoo joko markkinoiden tai synergioiden olevan niin hyviä, että osto kannattaa.
  • Uusi markkinavaltaus. Ostava yritys voi olla laajentamassa tietylle markkina-alueelle. Sen sijaan että yritys itse alkaisia rakentaa tiimiä tyhjästä, se etsii suoraan yrityksen, jossa suurin osa opettelutyöstä on jo tehty.

    Näissä kaikissa tapauksissa sinun täytyy ymmärtää, miksi ostajayritys yleensäkään on kiinnostunut yrityksestäsi. (Jääskeläinen 2015, 159-161.)
Haluatko sinä myydä?
Jos myyt, sinun täytyy vastata näihin kysymyksiin:
  • Haluatko luovuttaa valtaa pois itseltäsi? Useimmat meistä ovat yrittäjiä siksi, että olemme todella huonoja alaisia. Tykkäämme tehdä itse päätökset ja kantaa vastuun. Tämä yleensä muuttuu yrityskaupan myötä.
  • Onko yrityksesi arvo ostajan silmissä riittävän lähellä sitä hintaa, minkä itse yrityksestäsi haluat? Jos ostaja on valmis maksamaan euron ja sinä haluat sata, kauppaa ei synny.  
  • Oletko valmis luopumaan yrityksestäsi? Monet yrittäjät suhtautuvat yritykseensä kuin lapseen ja se näkyy. Kukaan ei voi maksaa tarpeeksi.
Jos et ole varma näistä kysymyksitä, on turha lähteä hieromaan kauppaa. (Jääskeläinen 2015, 161-162.)

Minkä arvoinen yrityksesi on?
Luultavasti halvempi kuin luuletkaan. Tylysti voi todeta, että suurin osa yrityskaupoista on varaston lunastamista, ihmisten rekrytointia ja asiakkaiden hankkimista. Jos pääset oikeasti vaiheeseen, jossa aletaan vertailemaan yritysten arvoja, ota ammattilainen mukaan.

Milloin hypätä heittoistuimella?
On selkeitä tilanteita, milloin kaupanteko kannattaa keskeyttää:
  • Ostajalla on luottotietohäiriöitä, liiketoimintakielto tai rikostuomio.
  • Yrityksen maine on selkeästi sinun yritystäsi huonompi.
  • Yrityksen tuottama laatu poikkeaa selkeästi sinun yrityksesi tuottamasta laadusta.
  • Yrityskauppaa suunnitellessa yritys ei ole valmis allekirjoittamaan salassapitosopimusta (jossa sovitaan myös kilpailukiellosta, rekrykiellosta ja asiakkaiden varastamiskiellosta).
  • Yrityksen kulttuurit eivät vaikuta yhteensopivilta.
  • Yritysten palkkatasot poikkeavat liikaa (esimerkiksi jos toisessa yrityksessä ei ole noudatettu TES:ia).  (Jääskeläinen 2015, 162-163.)
Kuka yrityskaupan kätilöksi?
Jos yrityksessäsi on hallitus, ottakaa koko porukkana asiasta koppi.  Kirjanpitäjän, juristin (juristi alkuvaiheessa salassapitosopimus, kilpailukielto ja asiakassuhteiden suojaaminen), verottajan mukaanotto vasta kaupan loppuvaiheessa. Kun on oikeasti päätetty ostaa.   (Jääskeläinen 2015, 163.)


Lähteet ja lukemisto
Jääskeläinen, Janne (2015) Älä yritä! Tätä sinulle ei kerrota yrittämisestä. Helsingin seudun kauppakamari. Helsinki.

Saloranta, Asmo. Luovalaboratorio. Elämää konkurssin jälkeen. Blogi konkurssista ja siitä selviytymisestä. (21.1.2018). 

Edit
21.1.2018.

Comments