Päätöksen korjaaminen, muuttaminen ja kumoaminen

Kuva Margit Mannila

9 

Päätöksen korjaaminen, muuttaminen ja kumoaminen

1 Oikeusturva hallintoasioissa

2 Hallintoasian uudelleenkäsittely

3 Päätöksessä olevan virheen korjaaminen

4 Päätöksen oikaiseminen ja oikaisuvaatimus

5 Päätöksen muuttaminen tai kumoaminen valituksen perusteella

6 Lainvoimaisen hallintopäätöksen muuttaminen tai kumoaminen

7 Hallintoriitamenettely

1 Oikeusturva hallintoasioissa
1.1 Oikeusturvakeinojen ryhmittelyä

Suojaava, korjaava ja menettelyllinen oikeusturva
Hallintoviranomaisten toimintaan kohdistuvilla oikeusturvakeinoilla on useita toisiinsa
liittyviä tehtäviä. Niiden tarkoituksena on:
1.  suojata hallinnon asiakkaan – yksilön tai yhteisön – oikeuksia ja etuja suhteessa hallintoon.
2. Jos aineellista oikeutta tai etua loukataan, oikeussuojakeinolla voidaan pyrkiä loukatun oikeuden palauttamiseen tai korjaamiseen.
3. Oikeusturvakeinoilla voidaan pyrkiä aktiivisesti varmistamaan asiakkaan oikeuksien ja etujen toteutuminen tai tehostamaan niiden toteuttamista viranomaisten käytännön toiminnassa.

•  Jos viranomainen laiminlyö oikeuden tai edun toteuttamisen tai puuttuu oikeuteen ilman lainmukaista perustetta esimerkiksi rajoituksella tai kiellolla, oikeusturvakeinolla voidaan pyrkiä saamaan oikeus täysimääräisesti toteutetuksi. (Mäenpää 2008, 285.)

Ryhmittely käsittelyn vaiheen mukaan

Oikeusturvan takeet julkishallinnossa voidaan ryhmitellä myös sillä perusteella, missä asian käsittelyn vaiheessa niitä voidaan käyttää ja mikä on niiden keskeinen kohde. 

• Ennalta vaikuttava eli preventiivinen oikeusturva liittyy lähinnä asian käsittelyn ja viranomaisen menettelyn sääntelyyn (procedural due process). Asianmukaisella menettelyllä ja hyvällä hallinnolla pyritään jo etukäteen, ennakoivasti suojaamaan yksityisen oikeuksia ja etuja. Kun menettely on kunnollista ja asia selvitetään riittävästi ennen päätöksen tekoa, virheen tai oikeudenloukkauksen todennäköisyys on vähäisempi.

• Oikeusturvan jälkikäteiset eli korjaavat takeet puolestaan pyrkivät tapahtuneen virheen, laiminlyönnin tai lainvastaisen menettelyn johdosta tehdyn lainvastaisen päätöksen korjaamiseen, jotta aineellinen oikeus voi toteutua (material due process). Oikeusturvan korjaavat takeet koskevat jo tehtyä päätöstä ja siinä käytettyä menettelyä tai suoritettua toimintaa. Näiden jälkikäteisten oikeusturvakeinojen pääsisältönä ovat päätöksen tai menettelyn korjaaminen sekä päätöksen oikaiseminen, muuttaminen ja kumoaminen. Kutakin Preventiivisen ja repressiivisen oikeusturvan erosta ks. Merikoski 1968, 89-177. Menettelyllisen oikeusturvan perusteista ks. Aer 2000. korjaavaa toimenpidettä varten on erikseen säännelty oikeusturvakeino. 

•  Lisäksi asian uudelleenkäsittely on eräissä tapauksissa mahdollinen tapa korjata päätöksen virheellisyys. Korjaavana oikeusturvan takeena voidaan pitää myös oikeutta saada korvaus viranomaisen tai virkamiehen virheellisen toiminnan johdosta. Sillä, jolle viranomaisen toiminta tai laiminlyönti aiheuttaa vahinkoa, on perustuslain 118 §:n mukaan oikeus vaatia vahingonkorvausta julkisyhteisöltä, virkamieheltä tai muulta julkista tehtävää hoitavalta sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään. (Mäenpää 2008, 285-286.)

Ryhmittely keinojen oikeudellisen  tehokkuuden mukaan

Arviointiperusteena voi olla se, voidaanko oikeusturvakeinoa käyttäen viranomaisen päätös tai toimi saada suoraan korjatuksi vai onko keinolla pääasiassa vain välillisiä vaikutuksia, kuten esimerkiksi virkavastuun toteuttaminen rangaistus- tai korvausvastuun perusteella. 

• Oikeusturvakeinoina tehokkaimpia ovat korjaus-, valitus- ja oikaisumenettelyt, koska päätös on niiden perusteella muutettavissa tai kumottavissa. 
• Hallintokantelu, yleinen laillisuusvalvonta ja virkavastuun toteuttaminen eivät ainakaan välittömästi voi johtaa päätöksen korjaamiseen tai muuttamiseen.

Oikeusturvan tehokkuus riippuu myös siitä, onko kyseessä:

• viranomaisen lainvastainen päätöksenteko vai menettelyvirhe
• laiminlyönti tai passiivisuus asian käsittelyssä tai palvelun toteuttamisessa. 

Viranomaisen passiivisuuteen tai laiminlyöntiin ei ole käytettävissä tehokasta oikeusturvakeinoa, vaan ainoastaan virkavastuun toteuttaminen. Menettelyvirheen korjaaminen on sen sijaan jälkikäteen mahdollista hallintolain perusteella. (Mäenpää 2008, 286.)

Oikeusturvamenettelyt
Hallintolain tarkoituksena on osaltaan toteuttaa ja edistää oikeusturvaa hallintoasioissa jo siinä vaiheessa, kun hallintoasiaa käsitellään viranomaisessa. Siispä keskeisimmät hallintolain määrittelemät oikeusturvan takeet koskevat nimenomaan menettelyllistä oikeusturvaa.

Hallintolaissa säädetään ensisijaisesti oikeussuojan ennakollisista takeista. Nämä asianmukaisen menettelyn takeet kohdistuvat päätöksentekoa edeltävään menettelyyn, kuten asian vireillepanoon ja selvittämiseen, sekä varsinaiseen päätöksentekoon. Sen sijaan päätöksenteon jälkeisistä oikeusturvan takeista hallintolaissa säännellään ainoastaan päätöksessä ja asian käsittelyssä olevan virheen korjaamista.

Päätöksen korjaamisperusteista ja -menettelystä on säännökset hallintolain 8 luvussa. Muut jälkikäteisen oikeusturvan takeet on pääasiassa määritelty hallintolainkäyttölaissa ja erityislaeissa. (Mäenpää 2008, 286.)

Virheellisen halllintopäätösten ja menttelyvirheen korjaaminen
Virheellisen hallintopäätöksen ja menettelyvirheen korjaamiseksi on käytettävissä kaksi eri menettelyä. Hallintokoneiston sisäinen, hallinnollinen järjestelmä perustuu hallintomenettelyssä
tapahtuvaan päätöksen korjaamiseen, jonka hallintopäätöksen tehnyt viranomainen yleensä toteuttaa itse. Päätöksen oikaisuvalta voi tosin eräissä tapauksissa kuulua myös ylemmälle hallintoviranomaiselle.
Toinen pääasiallinen tapa korjata hallintopäätöksessä oleva virhe on saattaa se valituksella hallintotuomioistuimen ratkaistavaksi. Hallintotuomioistuin voi kumota lainvastaiseksi arvioimansa päätöksen, tai se voi eräin rajoituksin myös muuttaa päätöstä. Sen sijaan hallinnon yleisillä laillisuusvalvojilla tai yleisillä tuomioistuimilla ei ole toimivaltaa muuttaa tai korjata hallintopäätöstä. (Mäenpää 2008, 286.)


KORJAAMISMENETTELYT HALLINTOASIOISSA

Vahingon korvaaminen ja hyvittäminen
Julkisyhteisön tai virkamiehen aiheuttaman vahingon korvaamisesta säädetään lähinnä vahingonkorvauslaissa (1974). Tämän lain määrittelemän korvausvastuun perusteet arvioidaan
ensi vaiheessa käräjäoikeudessa.

Jos viranomaisen tai virkamiehen lainvastainen toiminta tai virheellinen menettely on aiheuttanut perusteetonta etua julkisyhteisölle, se voidaan hallintotuomioistuimessa velvoittaa suorittamaan hyvitystä edun tai oikeuden menetyksen kärsineelle. Niin ikään erilaiset taloudellisen edun palauttamista koskevat korvausvaatimukset voidaan yleensä käsitellä hallintotuomioistuimessa, kun ne liittyvät julkisoikeudelliseen suhteeseen. Tällaiset vaatimukset käsitellään hallintoriita-asiana. Samaa menettelyä käytetään myös ratkaistaessa hallintosopimukseen perustuvia korvausvaatimuksia. (Mäenpää 2008, 287.)

1.2 Oikeusturvakeinot julkisissa palveluissa
Valvonta ja virkavastuu

Hallintoasian käsittelyyn ja hallinnolliseen päätöksentekoon liittyvää oikeusturvaa selvästi heikommin ovat kehittyneet sellaiset oikeusturvan toteuttamiskeinot, joilla voitaisiin saada korjaus julkisten palvelujen, kuten erilaisten hoito-, huolto- ja koulutuspalvelujen huonoon laatuun tai muunlaisiin epäkohtiin hallinnon tosiasiallisessa toiminnassa. 

Samoin välittömän hallintopakon kuten poliisin voimakeinojen käytön yhteydessä on käytettävissä tavallista niukemmin suoranaisia oikeusturvakeinoja, joiden ensisijaisena kohteena on hallintoasiassa tehty hallintopäätös.

Edellä mainittuja päätöksen korjaamisen ja muuttamisen kannalta tehokkaita oikeusturvakeinoja

ei yleensä ole mahdollista kohdistaa esimerkiksi heikkoon palveluun, (Ks. julkisyhteisön korvausvastuun toteuttamisesta Mäenpää 2007, 184–189) päätöksenteon viipymiseen, liiallisiin voimakeinoihin tai viranomaisen passiivisuuteen. Niihin ei voi sellaisenaan kohdistaa esimerkiksi valitusta sen paremmin kuin menettelyn tai päätöksen korjaamismenettelyä. Sen sijaan viranomaispalveluihin kohdistuu erikseen säänneltyä viranomaisvalvontaa, minkä lisäksi niiden toteuttamiseen kohdistuu myös yleinen laillisuusvalvonta.

Valvonnan käynnistämismuodoista tärkein on hallintokantelu, kun halutaan kiinnittää huomiota palvelun laatuun ja sisältöön. Moitittavimmissa tapauksissa myös virkavastuun toteuttaminen voi tulla kysymykseen.  Ks. Hallintoriita-asia, uutiset EDILex.fi (17.8.2017). (Mäenpää 2008, 287-288.)


Muistutus
Hoito- ja huoltopalveluihin kohdistuva erityinen oikeusturvakeino on muistutus.
Potilaalla ja sosiaalihuollon asiakkaalla on oikeus tehdä muistutus kohtelustaan terveys- tai
sosiaalipalvelun toteuttamisessa (PotilasL 10 §, AsiakasL 23 §).

Muistutuksen kohteina voivat olla  muun muassa

• asiakassuhteen sisällöllinen ja menettelyllinen laatu 
• palvelun toteuttamistapa ja sitä koskevien säännösten noudattaminen. 
• Muistutuksessa voidaan vedota myös hallintolain 6 §:ssä määriteltyihin hallinnon oikeusperiaatteisiin, joten muistutus voidaan tehdä esimerkiksi siitä, että palvelu ei vastaa sen tarkoitusta tai että asiakkaan kohtelu on epätasapuolista tai muuten huonoa.

• Muistutusmenettelyä ei ole erikseen säädelty, vaan muistutuksen tekemiseen ja käsittelyyn sovelletaan hallintolakia. 
• Hallintolain mukaisesti muistutus tehdään  kirjallisesti tai viranomaisen suostumuksella myös suullisesti.
• Muistutus tehdään toimintayksikön johtajalle tai vastaavalle viranhaltijalle. Se on käsiteltävä ilman aiheeton viivytystä ja muistutukseen on vastattava kohtuullisessa ajassa. 
• Ennen vastauksen antamista toimintayksikössä on tarvittavassa määrin selvitettävä esitettyjä huomautuksia. 
• Vastauksen on sisällettävä asiallinen ja ymmärrettävästi perusteltu vastaus muistutuksessa esitettyihin huomautuksiin. 
• Vastauksesta on myös käytävä ilmi, mihin toimenpiteisiin muistutuksen johdosta on mahdollisesti ryhdytty tai on tarkoitus ryhtyä. (Mäenpää 2008, 288.)

Muistutusmenettelyllä on mahdollista saada myös parannus tai muu korjaus sosiaali tai terveyspalvelun toteuttamiseen. Jos muistutusta käsiteltäessä ilmenee, että potilaan hoidosta tai kohtelusta voi seurata esimerkiksi vastuu potilasvahingosta, korvausvastuu tai rikosoikeudellinen menettely, potilasta on neuvottava myös tällaisen menettelyn vireillepanossa. Muistutukseen annettuun vastaukseen ei saa hakea muutosta valittamalla, mutta muistutus ei estä samaa asiaa koskevan hallintokantelun tekemistä. Sikäli kuin sosiaali tai terveyspalveluun liittyy valituskelpoisia hallintopäätöksiä, muistutuksen tekeminen ei myöskään rajoita korjauksen tai oikaisun vaatimista tai muutoksenhakua tällaisiin päätöksiin. (Mäenpää 2008, 288.)

Ks. myös

• Myös erityislaeissa on säädetty muistutuksesta, joka voidaan tehdä mm. telelaskusta, työsuojelutarkastuksesta, ympäristöluvasta ja postilähetyksen vahingoittumisesta. Näiltä osin muistutuksen käsittelyä on myös säännelty erikseen.

• Ks. muistutusmenettelystä sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteydessä myös Tuori 2004, 625–626. (Mäenpää 2008, 288.)

1.3 Asianmukaisen menettelyn turvaaminen

Aito perusoikeus edellyttää tehokkaita oikeusturvakeinoja, joilla perusoikeuden suojan tai edun kohde voi tarvittaessa toteuttaa oikeutensa tai ainakin pyrkiä osoittamaan sen olemassaolon. 

Päätökseen kohdistuvan valituksen perusteena voi  olla esimerkiksi se, että asianosaista ei ole kuultu päätöstä valmisteltaessa tai että päätöksen perustelut ovat puutteelliset.

Menettelyyn liittyvät seikat ja menettelytoimet eivät kuitenkaan ilman erityissäännöstä voi sellaisenaan olla muutoksenhaun kohteena. Esimerkiksi asianmukaisen käsittelyn vaatimuksen vastainen menettely tai käsittelyn aiheeton viivytys eivät voi olla valituksen kohteena, vaikka nämä hyvän hallinnon laatutakeet nimenomaisesti taataan perustuslain 21 §:n mukaan jokaiselle. Sama koskee hyvän menettelyn takeisiin kuuluvien perustuslain 17 §:ssä määriteltyjen kielellisten perusoikeuksien noudattamista. KHO 3.5.2002 T 1020: Kun verotuspäätöksen asiallista lopputulosta ei ollut vaadittu muutettavaksi, muutosta ei voitu hakea sen ratkaisemiseksi lainkäyttöpäätöksellä,

onko viranomainen soveltanut asianmukaisesti hallinto- ja verotusmenettelyssä noudatettavia

tulkitsemista ja kääntämistä koskevia oikeusohjeita.

Julkisen palvelun huonosta sisällöstä ei  voi tehdä valitusta hallintotuomioistuimeen, vaan oikeusturvakeinona on käytettävissä lähinnä hallintokantelu tai muistutus.

Oikeusturvakeinojen kehittäminen on tarpeen myös viranomaisen laiminlyödessä menettelyllisen velvoitteensa tai toimiessa muuten passiivisesti. Ks. erityisesti PeVM 9/2002 vp, 5, jossa tällaista menettelyllisen oikeusturvakeinon kehittämistä pidetään tarpeellisena kielilakia sovellettaessa.

Ks. Suviranta 2002. (Mäenpää 2008, 289.)

2 Hallintoasian uudelleenkäsittely
Myönteisen päätöksen uudelleenkäsittely

• Hallintoasian käsittelyssä on lähtökohtana, että päätöksen kohteen kannalta myönteiset, oikeuksia perustavat ja etuja suovat hallintopäätökset ovat pysyviä. 
• Päätöksen pysyvyys merkitsee, että asiaa ja siinä tehtyä päätöstä ei yleensä voi ottaa samassa elimessä asiallisesti uudelleen ratkaistavaksi. 
• Pysyvyys rajoittaa erityisesti viranomaisen mahdollisuutta oma-aloitteisesti peruuttaa päätös kokonaan tai muuttaa sitä olennaisesti. 
• Edunsuovan tai oikeuden perustavan päätöksen pysyvyydestä johtuu, että viranomainen voi esimerkiksi peruuttaa myöntämänsä rakennusluvan, ottaa pois päivähoitopaikan tai periä takaisin avustuksen, vain jos tällaiseen toimenpiteeseen on riittävät, laissa nimenomaisesti säännellyt perusteet.
• Viranomainen voi siten oma-aloitteisesti ottaa aikaisemman myönteisen päätöksensä uudelleen käsiteltäväksi vain nojautumalla nimenomaiseen toimivaltasäännökseen.

Esimerkiksi pelkästään olosuhteiden muuttuminen tai odottamaton määrärahojen väheneminen

ovat yleensä sellaisinaan riittämättömiä perusteita tällaisen pysyvän päätöksen muuttamiseen peruuttamalla myönnetty hallintolupa, perimällä takaisin taloudellinen tuki tai oikaisemalla päätös. Yksipuolinen päätökseen puuttuminen on sen sijaan mahdollista vain lakisääteisen toimivallan perusteella. (Mäenpää 2008, 290.)

Huom!

Asianosaisen suostumus tai asianosaisen uusi hakemus voivat kuitenkin oikeuttaa edunsuovan tai muuten myönteisen päätöksen uuteen käsittelyyn ja myös päätöksen muuttamiseen. Tällöin on kuitenkin edellytettävä, että päätöksellä ei ole vaikutusta muiden asianosaisten oikeuksiin tai etuihin.(Mäenpää 2008, 290.)

Kielteisen ja rajoittavan päätöksen uudelleenkäsittely

Jos päätös ei muodostu pysyväksi ja viranomaista sitovaksi, viranomainen voi käsitellä saman asian uudelleen ilman näitä edellytyksiäkin. => Etenkin kielteiset, velvoittavat ja rajoittavat hallintopäätökset ovat pysyvyydeltään heikompia kuin edunsuovat päätökset. 

• Päätös, jolla esimerkiksi hakemus on hylätty, ei muodostu pysyväksi. 
• Hylkäävä päätös ei siten estä uuden vastaavanlaisen hakemuksen tekemistä eikä siihen annettavaa myönteistä päätöstä. 
• Vaikka sosiaalietua tai tukea koskeva hakemus on hylätty, sama asia voidaan siten uudesta hakemuksesta ottaa uudelleen käsiteltäväksi ja hakemus voidaan hyväksyä. 

Toinen asia on, että hylkäävän päätöksen muuttuminen ei ehkä ole todennäköistä, jos viranomaisella

on päätöksen teossa vain suppea harkintavalta ja uutta selvitystä ei esitetä. Myös kiellon sisältävää tai rajoittavaa päätöstä voidaan lieventää uudella päätöksellä. Viranomainen voi uudella päätöksellä esimerkiksi väljentää elinkeinoluvan ehtoja tai alentaa takaisinmaksuvelvoitetta, jos siihen muuten on lainmukaiset edellytykset.

3 Päätöksessä olevan virheen korjaaminen
Hallintolain 8 luvussa säädetään hallintopäätöksessä olevan ja päätöksentekomenettelyssä tapahtuneen virheen korjaamisesta päätöksen tehneen viranomaisen uudella päätöksellä.


Korjaamisen kohteena on kolmenlaisia päätöksen vaikuttaneita tai siihen sisältyviä virheitä:

• asiavirhe
• menettelyvirhe ja 
• kirjoitusvirhe. 

Näiden virheiden korjaaminen tapahtuu samanlaisessa menettelyssä, mutta virheen laadusta riippuen korjaamisen edellytykset poikkeavat jossain määrin toisistaan. (Mäenpää 2008, 290-291.)

3.1 Asiavirheen korjaaminen
Asiavirheet

Mikä on asiavirhe?
Asiavirheellä tarkoitetaan päätöksenteon perusteena olevien selvitysten tai oikeudellisten perusteiden olennaista virheellisyyttä tai ilmeistä puutteellisuutta. Päätöksen on lisäksi pitänyt perustua tällaiseen kiistattomaan asiavirheeseen, jotta viranomainen voi korjata sen. Jos asiavirhe on vähäinen tai tulkinnanvarainen, sen korjaaminen ei ole mahdollista hallintolain perusteella. Tosin oikeusturvan tarvekaan ei tällöin voi olla kovin merkittävä.

Virheellinen tai puutteellinen selvitys
Päätöksessä on hallintolain 50 §:n tarkoittama asiavirhe ensinnäkin, jos se ”perustuu selvästi

virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen”. Tällöin päätöksen virheellisyys aiheutuu päätöksen perusteena olleista tiedoista ja selvityksistä, jotka sittemmin todetaan selvästi riittämättömiksi tai selvästi paikkansapitämättömiksi. Selvityksen vähäinen puutteellisuus tai selvityksessä oleva epäolennainen virhe ei aiheuta asiavirhettä.

Päätöksen perustuminen virheelliseen tietoon tai puutteelliseen selvitykseen voi sinänsä johtua joko viranomaisen tai asianosaisen toiminnasta. Selvittämisvelvollisuuden samoin kuin selvittämisvastuun jakautumisen oikeudelliset puitteet käyvät ilmi hallintolain 31 §: stä, mutta niiden asettamia vaatimuksia on kussakin tapauksessa arvioitava erikseen. (Mäenpää 2008, 291.)

Ilmeisen väärä lain soveltaminen
Asiavirheen voi aiheuttaa toiseksi se, että päätös perustuu ”ilmeisen väärään lain soveltamiseen”.

Tällaisella asiavirheellä tarkoitetaan suhteellisen yksiselitteisesti havaittavissa olevaa, lainsoveltamisvaiheessa tapahtunutta virhettä. Ilmeisen väärää lain soveltamista olisi esimerkiksi hylätä lupahakemus sillä perusteella, että hakija ei täytä edellytystä, jota ei lainkaan vaadita luvan myöntämiseksi. Samoin ilmeisen väärää lain soveltamista on myöntää toimeentulo- tai yritystuki hakijalle, joka selvästi ei täytä sen saamisen edellytyksiä. Jos viranomainen on käyttänyt harkintavaltaansa selvästi vastoin hallintolain 6 §:ssä määriteltyä hallinnon oikeusperiaatetta, päätöksen voidaan niin ikään katsoa perustuvan ilmeisen väärään lain soveltamiseen. Esimerkiksi selvästi syrjivä, puolueellinen tai suhteettoman ankara harkintavallan käyttö voi olla myös ilmeisen väärää lain soveltamista.

Jos viranomainen on sen sijaan tehnyt päätöksen käytettävissään olevan harkintavallan rajoissa, päätös ei perustu ilmeisen väärään lain soveltamiseen, vaikka lopputulosta ei pidettäisikään onnistuneena. Ilmeisen vääränä lain soveltamisena ei myöskään voida pitää sitä, että viranomainen on tulkinnut joustavaa normia (esimerkiksi ”erityiset syyt”, ”asianmukaisuus”) tavalla, jolle voidaan esittää myös vaihtoehtoinen tulkinta.

KHO 1988 A 70: Kun lääninhallituksen poikkeuslupa-asiassa aikaisemmin antama kielteinen päätös ei perustunut ilmeisen väärään lain soveltamiseen, lääninhallituksen ei olisi tullut ottaa asiaa väärän lain soveltamisen perusteella uudelleen käsiteltäväksi eikä antaa asiassa uutta myönteistä päätöstä. Lääninhallituksen tekemä uusi päätös poistettiin ja lääninhallituksen aikaisempi päätös saatettiin voimaan. (Mäenpää 2008, 291-292.)

Asianosaisen suostumuksen merkitys

Asiavirhe voidaan korjata asianosaisen eduksi tai vahingoksi. Asiavirheen korjaamisen edellytyksenä on asianosaisen suostumus, jos päätöstä korjataan asianosaisen vahingoksi tai hänen kannaltaan muuten haitallisesti tai epäedullisella tavalla. Jos asianosaisia on useita, asiavirheen korjaaminen yhden asianosaisen eduksi voi vaikuttaa toisen kannalta haitallisesti. Tällöin korjaaminen edellyttää sen asianosaisen suostumusta, jonka vahingoksi se vaikuttaa. Jos asiassa on useita asianosaisia, suostumus on saatava jokaiselta, jonka vahingoksi päätös korjataan.

Asiavirhe voidaan korjata ilman asianosaisen suostumusta, jos korjaus tehdään asianosaisen eduksi tai hänen kannaltaan vaikutuksettomalla tavalla.

Asiavirhe, joka on aiheutunut asianosaisen omasta menettelystä
Asianosaisen suostumusta korjaamiseen ei tarvita myöskään, jos virhe on ilmeinen, ja se on aiheutunut asianosaisen omasta menettelystä, esimerkiksi tämän esittämästä selvästi virheellisestä tiedosta. Tällainen asiavirhe voidaan siis korjata asianosaiselle epäedullisella tavalla ilman hänen suostumustaan.

Jos asiavirheen korjaamisen edellytyksenä on asianosaisen suostumus, mutta asianosainen vastustaa korjaamista, viranomaisella ei ole toimivaltaa korjaamiseen.
Tällaisen päätöksen korjaaminen edellyttää yleensä ylimääräisten muutoksenhakukeinojen käyttämistä.
Jos esimerkiksi yritystuki on myönnetty yhtiölle sen vuoksi, että viranomainen on selvittänyt asiaa puutteellisesti, asiavirhettä ei voida tältä osin korjata epäämällä yritystuki, mikäli yhtiö vastustaa tällaista päätöksen korjausta. Jos yhtiö on kuitenkin itse antanut ilmeisen virheelliset tiedot tukihakemuksessaan ja päätös perustuu niihin, yhtiön suostumus ei ole välttämätön tästä aiheutuneen asiavirheen korjaamiseksi. Toisaalta esimerkiksi ympäristölupaa koskeva päätös voi koskea samalla useita asianosaisia. Jos tällaisessa päätöksessä on asiavirhe yhden luvansaajan osalta, sen korjaaminen edellyttää muiden asianosaisten suostumusta siltä osin, kuin korjaaminen vaikuttaa heidän kannaltaan epäedullisesti. Muiden asianosaisten suostumusta ei kuitenkaan tarvita, jos myös heidän menettelynsä on aiheuttanut virheen avustus- tai lupapäätöksessä.

Samoin ajokortin myöntäminen alle 18-vuotiaalle voi myös johtua asiavirheestä. Jos viranomainen ei ole vaatinut selvitystä ajokortin hakijan syntymäajasta, virhe perustuu puutteelliseen selvitykseen. Muussa tapauksessa kyseessä on lähinnä ilmeisen väärä lain soveltaminen. Tämänkin asiavirheen korjaaminen hallintolain 50 §:n nojalla edellyttää ajokortin saaneen suostumuksen saamista, koska korjaus tapahtuisi asianosaisen kannalta epäedullisella tavalla. Kummassakin tapauksessa päätös on kuitenkin korjattavissa ilman asianosaisen suostumusta, jos sen perusteena oleva virhe johtuu ajokortin hakijan toimittamista virheellisistä tiedoista. (Mäenpää 2008. 292.)

Viranomaisen harkintavalta asiavirheen korjaamisessa

Viranomaisella ei muodollisesti arvioiden ole ehdotonta velvollisuutta selvänkään asiavirheen

oikaisemiseen. Asiavirheen johdosta ”viranomainen voi poistaa virheellisen päätöksensä ja ratkaista asian uudelleen” (HL 50.1 §). 

Viranomaisella on harkintavaltaa korjaamisen toteuttamisessa, mutta sen on tältäkin osin noudatettava hallinnon oikeusperiaatteita (HL 6 §). Koska korjaamismenettelyn tarkoituksena on mahdollistaa joustava ja nopea tapa selvien asiavirheiden korjaamiseen, korjaamista voidaan tavallisesti pitää tarkoitussidonnaisuuden periaatteen edellyttämänä normaalimenettelynä. Valitusajan päätyttyä asiavirheen korjaamiselle vaihtoehtoisena keinona saattaa tulla kysymykseen lainvoimaisen päätöksen purkaminen. Asianosainen tai viranomainen itsekin voi hakea sitä korkeimmalta hallinto-oikeudelta muun muassa sillä perusteella, että asiaan on tullut uutta selvitystä tai että päätös on perustunut ilmeisesti väärään lain soveltamiseen (HLL 63 §). Ylimääräisen muutoksenhaun käyttökelpoisuus liittyy lähinnä tilanteisiin, joissa joko asianosainen tai viranomainen vastustaa päätöksen korjaamista.

Tosin purkukynnys on käytännössä selvästi korkeampi kuin itseoikaisun edellytykset. KHO 1985 II 72: Rakennuslautakunnan selvästi puutteelliseen selvitykseen perustunut päätös määrätä uhkasakko maksettavaksi purettiin lautakunnan oman hakemuksen johdosta. (Mäenpää 2008, 293.)

3.2 Menettelyvirheen korjaaminen
Menettelyvirheet
Menettelyvirheellä tarkoitetaan päätöksen tekoa edeltävässä ja siihen liittyvässä asian käsittelyssä tapahtunutta virhettä. Tyypillinen menettelyvirhe on hallintolain menettelyä koskevan säännöksen noudattamatta jättäminen.
Yleisimpiä menettelyvirheitä ovat:

• esteellisen henkilön osallistuminen asian käsittelyyn (HL 27 §),
• asianosaisen kuulemisen (HL 34 §) laiminlyönti ja
• päätöksen sisällön tai perustelujen puutteellisuus (HL 44–45 §).

On  mahdollista, että menettelyvirhe aiheutuu myös siitä,

• että menettelyssä laiminlyödään käsittelyn viivytyksettömyyttä (HL 23 §),
• tietojen kirjaamista (HL 42 §) tai
• hallintosopimuksen tekemistä (HL 3 §) koskevia menettelysäännöksiä.

Sen sijaan asian riittämätön selvittäminen (HL 31 §) aiheuttaa yleensä asiavirheen, vaikka asian riittävä selvittäminen onkin myös menettelyllinen velvoite. Ratkaisussa KHO 2007:15 menettelyvirheenä pidettiin sitä, että määräaika, jonka viranomainen oli asettanut lisäselvityksen esittämiselle, ei ollut hallintolain 33 §:n tarkoittamalla tavalla kohtuullinen kansalaisuuden saamista koskevan asian laatuun ja sisältöön nähden. Asia palautettiin viranomaiselle uudelleen käsiteltäväksi.

Hallintolain 50 §:n tarkoittama menettelyvirhe voi aiheutua myös siitä, että viranomainen ei noudata jonkin muun lain menettelysäännöstä, jota asian käsittelyssä olisi sovellettava. Esimerkiksi maankäyttö- ja rakennuslain 19 luvussa on useita rakennuslupamenettelyä koskevia erityissäännöksiä. Niiden vastainen lupa-asian käsittely voi aiheuttaa menettelyvirheen, joka on korjattavissa hallintolain nojalla. Vastaavia asian käsittelyä koskevia erityisiä menettelysäännöksiä sisältyy useaan muuhunkin aineelliseen lakiin. (Mäenpää 2008, 293-294.)

Menettelyvirheen korjaamisen edellytykset

Periaatteessa minkä tahansa laatuinen asian käsittelyssä tapahtunut menettelyvirhe on korjattavissa. Menettelyvirheen korjaamisen edellytyksenä ei myöskään ole samanlaisia selvyyden tai ilmeisyyden vaatimuksia kuin asiavirheen korjaamiselle. Hallintolaki ei edellytä, että menettelyvirhe olisi olennaisesti tai edes jollain tavalla vaikuttanut päätökseen. Näin ollen mikä tahansa menettelyvirhe mahdollistaa päätöksen poistamisen ja asian uudelleen ratkaisemisen. Tarkoituksena kuitenkin on, että vain päätökseen olennaisesti tai muuten selvästi vaikuttanut menettelyvirhe on aiheellista korjata. Esimerkiksi esteellisen henkilön osallistuminen päätöksentekoon tai kuulemisen laiminlyönti on tällainen olennainen menettelyvirhe.

Jos päätöksen virheellisyys aiheutuu menettelyvirheestä, päätöksen korjaaminen asianosaisen

vahingoksi edellyttää tämän suostumusta. Mikäli päätöksen virheellisyys kuitenkin on aiheutunut asianosaisen omasta menettelyvirheestä, päätös on korjattavissa myös hänen vahingokseen ilman suostumusta. Tällöin menettelyvirheen on kuitenkin oltava ilmeinen. => jos asianosainen on aiheuttanut virheen vilpillään, vakavalla laiminlyönnillään tai muuten tahallisesti. Käytännössä asianosaisen menettelyvirhe voi kuitenkin olla aiheutunut myös vahingossa tai huolimattomuudesta, ja tämä on otettava huomioon arvioitaessa päätöksen korjaamista asianosaisen vahingoksi. Tällaista tahatonta menettelyvirhettä ei yleensä voida pitää sillä tavoin ilmeisenä, että päätöksen korjaaminen olisi mahdollista ilman asianosaisen suostumusta. Suhteellisuusperiaatteen mukaisesti on muutenkin arvioitava korjaamisen haitallisia vaikutuksia sekä asianosaisen virheen vakavuutta ja tahallisuutta. Merkityksetön tai muuten vähäinen menettelyvirhe ei siten yleensä ole asiavirheen korjaamisen riittävä peruste – ainakaan ilman asianosaisen suostumusta. (Mäenpää 2008, 294.)

3.3 Kirjoitusvirheen korjaaminen
Kirjoitus- tai laskuvirhe

Kirjoitusvirheellä tarkoitetaan ilmeistä kirjoitus- tai laskuvirhettä sekä muuta niihin verrattavaa selvää virhettä (HL 51.1 §). Tällainen virhe johtuu lähinnä teknisistä syistä, kuten lyöntivirheestä tai laskutoimituksen väärästä suorittamisesta. Tehdyn päätöksen oikea sisältö ja sen saama kirjallinen muoto ovat siis joltain osin ristiriidassa. Jos virheen juuret sen sijaan ovat esimerkiksi jo virheellisessä selvityksessä tai johtuvat lain ilmeisen väärästä soveltamisesta, kyseessä on asiavirhe. Kirjoitus- tai laskuvirheisiin verrattava muu selvä virhe voi olla muun muassa viittaaminen väärän lautakunnan päätökseen, vaikka asiakirjoista käy ilmi oikea lautakunta. Kirjoitus- ja laskuvirheitä esiintyy muun muassa automaattiseen tietojenkäsittelyyn nojautuvassa päätöksenteossa.

Kirjoitusvirheen korjaamiseen liittyy päätös KHO 1985 A II 4: Kaupungin koulutoimen opetuspäällikkö oli ilmoittanut avoimesta kaupungin koululaitoksen peruskoulun ala-asteen poikien käsityön opettajan virasta kouluhallitukselle. Kouluhallitus oli tekemällään päätöksellä tarkoittanut siirtää lakkautetun viran haltijana olleen opettajan sanottuun virkaan. Kouluhallituksen päätökseen oli kuitenkin kirjoitettu, että opettaja siirretään kaupungin koululaitoksen peruskoulun ala-asteen poikien käsityön aineenopettajan virkaan. Päätös voitiin kirjoitusvirheen korjaamisena oikaista niin,

että opettaja oli siirretty kyseiseen opettajan virkaan.

Kirjoitus- tai laskuvirheen korjaamisen edellytykset

Viranomaisen on korjattava päätöksessään oleva kirjoitus- tai laskuvirhe (HL 51 §). Viranomainen ei siten voi jättää harkintansa mukaan korjaamatta kirjoitusvirhettä. Harkinnanvaraisuutta sen sijaan sisältyy siihen, milloin virhe on säännöksessä tarkoitetulla tavalla ilmeinen tai selvä.

Kirjoitus- tai laskuvirheen korjaaminen ei edellytä asianosaisen suostumusta, mutta se ei saa johtaa asianosaiselle kohtuuttomaan tulokseen. Esimerkiksi eläkepäätöksessä olevan laskuvirheen korjaamisella saattaa olla kohtuuttomia vaikutuksia eläkkeensaajan taloudelliseen asemaan, etenkin jos liian suurta eläkettä on suoritettu jo pitkään. Tämä voi estää virheen korjaamisen, jos korjaus johtaisi huomattavaan takaisinsuoritusvelvollisuuteen. Jos kirjoitus- tai laskuvirhe on kuitenkin aiheutunut asianosaisen omasta menettelystä, se on korjattava, vaikka korjaaminen johtaisi asianosaiselle kohtuuttomaan tulokseen. 

Esimerkki

KHO 1997:12: Lahjaverotusta koskevassa ennakkotietopäätöksessä ollut veron määrää koskenut ilmeinen kirjoitusvirhe voitiin oikaista, kun se ei johtanut verovelvolliselle kohtuuttomaan tulokseen. Veron oikea määrä oli 95 600 markkaa, mutta se oli päätöksessä ilmoitettu 59 600 markaksi. (Mäenpää 2008, 294-295.)

3.4 Korjaamismenettely

Korjaamiskelpoiset päätökset

Korjaamisen kohteena ovat päätöksessä olevat virheet, joten korjaamiskelpoisia ovat yleensä kaikki hallintoasian ratkaisun sisältävät viranomaisen päätökset. Yleensä tällainen päätös on myös valituskelpoinen.  (Mäenpää 2008, 295.)

Päätöksen korjaamista ei kuitenkaan estä se, että muutoksenhaku päätökseen on erityissäännöksellä kielletty. 

Esimerkiksi 

virkanimitystä tai apurahaa koskeva valtion viranomaisen päätös on siten korjattavissa hallintolain mukaan, vaikka tällaista päätöstä koskee valituskielto. Viranomaisen päätös saattaa myös olla

korjattavissa, vaikka sitä ei pidetä valituskelpoisena. Tällaisia päätöksiä koskevaan korjauspäätökseen

ei kuitenkaan voida hakea muutosta valittamalla, sillä on johdonmukaista katsoa valituskiellon ja valituskelvottomuuden koskevan myös korjattua päätöstä. (Mäenpää 2008, 295.)

Hallintolain sääntelemän korjaamismenettelyn kohteena voi olla myös päätös, johon voidaan hakea oikaisua. Korjausmenettelyä ei siten sinänsä estä se, että päätökseen voidaan kohdistaa oikaisuvaatimus, vaikka sekä korjaamista että oikaisua koskevan asian käsitteleekin sama viranomainen. Koska kanteluasiassa annettuun ratkaisuun sovelletaan hallintolakia oikeusasiamiehen ja oikeuskanslerin laillisuusvalvontaa lukuun ottamatta (HL 4 §:n 2 ja 3 mom.), myös  hallintokanteluun annettu päätös voidaan korjata hallintolain nojalla. Oikaisumenettelyn tai valituksen vireilläolo ei sinänsä estä korjaamista, ja myös oikaisuun annettu päätös voidaan korjata.

(Mäenpää 2008, 295.)

Korjaamisen estää kuitenkin se, että hallintopäätöksestä tehty valitus on ratkaistu. Tällöin ei nimittäin enää ole hallintopäätöstä, johon korjaus voisi kohdistua, vaan sen tilalle on tullut hallintotuomioistuimen hallintolainkäyttöpäätös. Sen korjaamis- tai muutosedellytyksistä säädetään hallintolainkäyttölaissa. Valitukseen annettu päätös ei siten voi tulla korjattavaksi hallintolain mukaisessa korjausmenettelyssä, koska hallintolakia ei sovelleta hallintolainkäyttöpäätöksiin (HL 4.1 §).

Esimerkki

KHO 7.5.1984 T 1940: Valtiokonttori oli poistanut valtiokonttorin oikaisulautakunnan päätöksen ja ratkaissut asian uudelleen. Valtiokonttorilla ei kuitenkaan ollut toimivaltaa poistaa oikaisulautakunnan hallintolainkäyttömenettelyssä syntynyttä päätöstä. (Mäenpää 2008, 295-296.)

Vireillepano-oikeus
Korjaamisasian voi panna vireille asianosainen tai viranomainen oma-aloitteisesti (HL
52.1 §).
Täysin ulkopuolinen ei voi tehokkaasti vaatia virheen korjaamista.

Esimerkiksi kunnan jäsen ei voi vaatia kunnan lautakunnan päätöksen korjaamista, ellei hän ole myös asianosainen. Viranomainen voi kuitenkin viran puolesta ryhtyä korjaamaan asiavirhettä myös ulkopuolisen – esimerkiksi toisen viranomaisen tai intressijärjestön – tekemän virheilmoituksen johdosta.

Kun ulkopuolisen virheilmoitus koskee asia- tai menettelyvirhettä, viranomainen voi korjata virheen oma-aloitteisesti. Mikäli ilmoituksesta käy ilmi, että päätöksessä on kirjoitusvirhe, viranomaisella on yleensä velvollisuus korjata tällainen virhe riippumatta siitä, kuka tai mikä taho on kiinnittänyt virheeseen huomiota. Ulkopuolisen tekemä virheilmoitus ei kuitenkaan sellaisenaan saa korjausmenettelyä asiallisesti vireille. (Mäenpää 2008, 296.)

Korjaamisen toteuttaminen

Korjaamismenettely pannaan vireille asianosaisen tekemällä korjausvaatimuksella tai viranomaisen tekemällä korjausaloitteella. Asia on pantava vireille viiden vuoden kuluessa korjattavan päätöksen tekemisestä. Tämä aika lasketaan siitä, kun päätös on allekirjoitettu tai sitä vastaavalla tavalla varmennettu. Näin ollen hallintopäätöksen lainvoimaisuus ei estä sen korjaamista.

Varsinainen korjaamismenettely riippuu virheen luonteesta. Asia- ja menettelyvirhe korjataan siten, että asia käsitellään ja ratkaistaan kokonaan uudelleen. Uudelleenkäsittely edellyttää, että viranomainen ensin poistaa virheellisen päätöksensä. Tällainen päätöksen poistaminen merkitsee, että korjattavan päätöksen oikeusvaikutukset loppuvat sen poistamisesta alkaen ja päätöksen täytäntöönpano on samalla päätettävä. Päätöksen poistamisella ei sen sijaan ole taannehtivia vaikutuksia esimerkiksi siten, että päätöksen voimassa ollessa saadut edut olisi palautettava.

Päätöksen poistamisen jälkeen seuraa uusi käsittely, jonka perusteella annetaan uusi päätös. Uuteen käsittelyyn sovelletaan hallintolain menettelysäännöksiä. Ennen päätöksen tekoa on siten muun muassa kuultava päätöksen asianosaista korjaamisesta ja selvitettävä korjaamisen perusteet riittävästi. Lisäksi korjaamiselle on saatava asianosaisen suostumus, mikäli se on korjaamisen edellytys. Korjaamispäätös on perusteltava ja siitä on käytävä selvästi ilmi, miten päätös on korjattu. Päätös on korjaamisen jälkeen annettava viipymättä tiedoksi. (Mäenpää 2008, 296.)

Esimerkki

KHO 25.11.1983 T 5034: Maatilahallitus hyväksyi sukupolvenvaihdoseläkettä koskevan hakemuksen, mutta otti kysymyksen sen edellytysten täyttymisestä uudelleen ratkaistavakseen ja antoi kielteisen päätöksen. Koska asiavirheen korjaaminen sillä perusteella, että päätös perustui virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen edellytti, että asianosaiset olivat antaneet siihen suostumuksensa, mutta korjaaminen oli tehty kuulematta asianosaisia, päätös kumottiin ja asia palautettiin uudelleen käsiteltäväksi. (Mäenpää 2008, 297.)

Asia- ja menettelyvirheen korjaaminen edellyttää aina virheellisen päätöksen poistamista ja asian uutta käsittelyä. Näin ollen sellainen korjausmenettely ei ole hallintolain mukainen, jossa vain jokin asian osa tai menettelyvaihe käsitellään uudelleen. Uudelleenkäsittelyssä voidaan kuitenkin nojautua muun muassa jo saatuun selvitykseen ja toteutettuihin kuulemisiin edellyttäen, että ne eivät ole puutteellisia tai muuten virheellisiä.

Kirjoitusvirheen korjaaminen on menettelyllisesti kevyempi, sillä se ei edellytä asian uutta käsittelyä. Korjaaminen toteutetaan korvaamalla kirjoitusvirheen sisältävä toimituskirja uudella toimituskirjalla, jossa virhe on korjattu. Vaikka asiaa ei käsitelläkään uudelleen, asianosaista on kuultava korjaamisesta, ellei se ole tarpeetonta. Jos kirjoitusvirhe on esimerkiksi aiheutunut asianosaisen omasta menettelystä, kuulemiselle ei ole ilmeistä tarvetta. Korjattu päätös on annettava tiedoksi asianosaiselle.

Asia-, menettely- ja kirjoitusvirheen korjaamismenettelyn ollessa vireillä korjattavan päätöksen tehnyt viranomainen voi hallintolain 53.1 §:n mukaan kieltää päätöksen täytäntöönpanon toistaiseksi tai määrätä sen keskeytettäväksi. Virheen tultua korjatuksi korjaamisesta on tehtävä merkintä alkuperäisen päätöksen taltiokappaleeseen tai viranomaisen käytössä olevaan tietojärjestelmään. (Mäenpää 2008, 297.)

Täytäntöönpanokielto
Kun viranomainen käsittelee korjaamisasiaa, se voi kieltää korjattavan päätöksen täytäntöönpanon

toistaiseksi tai keskeyttää sen täytäntöönpanon (HL 53.1 §). Esimerkiksi asianosaisen vaatiessa, että virheelliseen selvitykseen perustunut lupapäätös korjataan, viranomainen voi keskeyttää luvanvaraisen toiminnan harjoittamisen korjaamisasian käsittelyn ajaksi. Jos taas viranomainen olettaa, että asianosainen on saanut edun esittämällä vilpillisesti vääriä tietoja, se voi kieltää edun maksatuksen toistaiseksi. (Mäenpää 2008, 297.)

3.5 Korjaamismenettelyn suhde muutoksenhakuun
Päätöksessä olevan virheen korjaaminen on tarkoitettu ensisijaiseksi virheen korjaamistavaksi

erityisesti suhteessa valitusmenettelyyn. Viranomainen voi korjata päätöksessä olevan virheen, vaikka samaa asiaa koskeva valitus olisi samanaikaisesti vireillä hallintotuomioistuimessa. Jos esimerkiksi kunnanvaltuuston tai ministeriön päätöksestä on valitettu sillä perusteella, että asianosaista ei ole kuultu tai päätöksentekoon on osallistunut esteellinen henkilö, valtuusto tai ministeriö voi oma-aloitteisesti korjata tällaisen menettelyvirheen ennen kuin valitusasia on käsitelty loppuun.

Korjaamismenettelyn ensisijaisuus johtuu lähinnä prosessiekonomisista syistä. On nopeampaa ja vaivattomampaa, että virheellinen päätös korjataan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa tarvitsematta turvautua raskaampaan ja kalliimpaan tuomioistuinmenettelyyn. (Mäenpää 2008, 297-298.)

Päätöksen tehneellä viranomaisella on myös yleensä käytettävissään asian käsittelyyn liittyvä informaatio, mikä helpottaa korjaamistarpeen arviointia. Päätöksestä tehdyn valituksen vireilläolo ei siis estä samaa päätöstä koskevan korjaamismenettelyn käynnistämistä. Korjaamisvaatimuksen tekeminen tai korjaamisasian vireilläolo eivät kuitenkaan pidennä valitusaikaa. Jos korjaamismenettelyn kohteena olevaan päätökseen on haettu oikaisua tai muutosta, oikaisua tai valitusta käsittelevälle viranomaiselle on ilmoitettava korjaamisasian käsiteltäväksi ottamisesta (HL 53.2 §). Korjausasiassa tehty päätös on myös aikanaan toimitettava oikaisu- tai valitusviranomaiselle.

Vaikka päätöksen tehnyt viranomainen päättäisi hylätä virheen korjaamista koskevan vaatimuksen, muutoksenhaku- tai oikaisuviranomainen voi kuitenkin tutkia alkuperäisen päätöksen lainmukaisuuden ja korjata mahdollisen virheen tai palauttaa asian uudelleen käsiteltäväksi. Edellytyksenä on tällöin luonnollisesti, että muutosta tai oikaisua on haettu alkuperäiseen päätökseen määräajan kuluessa. (Mäenpää 2008, 298.)

Jos viranomainen on jo korjannut päätöksessään olleen asia- tai menettelyvirheen, muutoksenhakuviranomainen ei voi ratkaista alkuperäisestä päätöksestä tehtyä oikaisuvaatimusta

tai valitusta, koska sen kohteena oleva päätös on korjauksen tekemiseksi poistettu ja asia on käsitelty uudelleen. Tällöin alkuperäisen muutoksenhaun käsittely myös raukeaa. Viranomaisen päätökseen korjata oma päätöksensä voi kuitenkin hakea muutosta normaalimenettelyssä. Uuden, korjatun päätöksen valituskelpoisuus, valitusoikeus ja vastaavat seikat määräytyvät siten samalla tavoin kuin alkuperäisen viranomaispäätöksen.

Esimerkki

KHO 1984 A II 73: Lääninhallitus hylkäsi poikkeuslupahakemuksen. Päätöksestä tehdyn valituksen ollessa vireillä KHO:ssa lääninhallitus poisti mainitun päätöksensä ja myönsi haetun poikkeusluvan. Lausunnon antaminen asiasta KHO:ssa raukesi.

Esimerkki
KHO 1984 A II 128: Kun valtiokonttori oli maksuvapautusasiaa koskevan valituksen ollessa vireillä KHO:ssa antanut uuden samaa maksuvelvollisuutta koskevan päätöksen, jolla valittaja oli osittain vapautettu korvausvelvollisuudesta, raukesi enemmän lausunnon antaminen KHO:ssa valituksen johdosta siltä osin kuin valtiokonttori oli suostunut valittajan uuteen maksuvapautushakemukseen. (Mäenpää 2008, 298.)

Muutoksenhaku korjattuun päätökseen

Päätös, jolla viranomainen oma-aloitteisesti tai asianosaisen vaatimuksesta on korjannut asia-, menettely- tai kirjoitusvirheen, on valituskelpoinen hallintopäätös, mikäli korjauksen kohteena ollut hallintopäätös on valituskelpoinen. Päätökseen, jolla sosiaalietua tai hallintolupaa koskeva asia on korjaamismenettelyssä ratkaistu uudelleen, voi siten yleensä hakea muutosta valittamalla mahdollisen oikaisumenettelyn jälkeen.

Päätöksen korjaaminen ei kuitenkaan itsenäisesti perusta tai laajenna valituskelpoisuutta. Jos valtion

viranomainen on korjannut esimerkiksi nimityspäätöksensä, korjauspäätökseen ei voi valittamalla hakea muutosta, koska nimityspäätöstä koskee valituskielto.

Korjaamispäätöksestä tehdyn valituksen perusteena voi olla esimerkiksi se, että kirjoitusvirheen

korjaaminen on asianosaiselle kohtuutonta tai että päätös, joka on korjattu, ei ollut perustunut ilmeisen väärään lain soveltamiseen tai että menettely korjatun päätöksen käsittelyssä on ollut täysin lainmukainen. Myös pelkästään asianosaisen suostumuksen puute voi olla peruste, jolla asiavirheen korjaamisen sisältävä päätös kumotaan valituksen johdosta (KHO 1988 B 596). Koska asia- ja menettelyvirheen korjaaminen edellyttää asian ratkaisua uudelleen, valituksen kohteena voi luonnollisesti olla myös se, että uusi ratkaisu on lainvastainen. (Mäenpää 298-299.)

Muutoksenhaku kielteiseen korjauspäätökseen
Asia- ja menettelyvirheen korjaaminen on sidottu melko tiukkoihin oikeudellisiin edellytyksiin,

ja päätöksen korjaaminen on viranomaisen harkinnassa. Jos viranomainen on hylännyt virheen korjaamista tarkoittavan vaatimuksen, tällaiseen hylkäävään päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla (HL 53.3 §). Hylkääminen voi perustua joko siihen, että korjaamiselle ei ole oikeudellisia edellytyksiä tai että viranomainen ei muuten pidä aiheellisena virheen korjaamista.

Käytännössä hylkäävää päätöstä koskeva valituskielto merkitsee asianosaisen kannalta, että korjaamismenettely ei ole valitukselle vaihtoehtoinen oikeusturvakeino. Valituspuhevaltansa

säilyttämiseksi asianosaisen on siksi aiheellista mahdollisen korjaamismenettelyn vireillepanon ohella aina valittaa päätöksestä, mikäli valitustie on käytettävissä ja valitukselle on perusteita. Lainkäyttömenettelyssä voidaan tutkia myös muun muassa päätöksen lainvastaisuuteen johtaneita menettelyvirheitä ja harkintavallan käytön lainmukaisuutta.

Korjaamismenettelyä voidaan sen sijaan käyttää ainoastaan virheen ollessa selvä. Jos viranomainen on hylännyt korjausvaatimuksen, hallintolain 53 §:n sisältämä valituskielto ei kuitenkaan estä uuden korjausmenettelyn vireillepanoa, sillä viranomaisen hylkäävä päätös ei saa oikeusvoimaa. Ylimääräinen muutoksenhaku voi  olla mahdollinen edellyttäen, että korjausvaatimuksen kohteena ollut päätös on muuten valituskelpoinen. (Mäenpää 2008, 299.)

4 Päätöksen oikaiseminen ja oikaisuvaatimus
4.1 Oikaisuvaatimus

Hallintopäätös voidaan lakiin sisältyvän erityissäännöksen nojalla oikaista sitä koskevan pyynnön tai vaatimuksen perusteella. Oikaisupyynnön tai -vaatimuksen johdosta päätöstä voidaan muuttaa tai se voidaan kumota tai pysyttää. Päätöksen oikaiseminen on mahdollista sekä sen laillisuutta että tarkoituksenmukaisuutta koskevan arvioinnin perusteella, ellei oikaisua ole nimenomaisesti rajoitettu vain laillisuusperusteisiin.

Oikaisumenettelyn tarkoituksena on etenkin vähentää tarvetta turvautua raskaampaan ja hitaampaan valitusmenettelyyn => oikaisuvaatimus on yleinen erilaisten palkkausta, eläkkeitä tai veroja ja maksuja koskevien, usein melko ylimalkaisessa menettelyssä tehtyjen massapäätösten yhteydessä. Oikaisuvaatimuksen johdosta päätöksen tehnyt viranomainen tutkii uudestaan ja yksityiskohtaisemmin aikaisemman, virheelliseksi väitetyn päätöksen. (Mäenpää 2008, 299.)

4.2 Oikaisumenettely

Oikaisumenettely on useimmiten välttämätön esivaihe ennen kuin päätökseen voidaan hakea muutosta valittamalla. Pakollista oikaisuvaatimusmenettelyä käytetään etenkin kunnan toimielinten päätösten ensi vaiheen oikeusturvamenettelynä. 

• Vain kunnanvaltuuston päätökseen on mahdollista hakea muutosta valittamalla suoraan hallinto-oikeuteen.

Kunnan muiden toimielinten päätöksiä koskee valituskielto: päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Päätökseen tyytymättömän on ensin tehtävä oikaisuvaatimus, ja vasta siihen annetusta päätöksestä voi tehdä valituksen. Myös verotusmenettelyssä on pakollinen oikaisuvaatimusvaihe ennen muutoksenhakua.

Kunnallisvalitusta edeltää kunnan sisäinen oikaisuvaatimusmenettely (KuntaL 89 §).

Oikaisuvaatimus kunnanhallituksen ja lautakunnan päätöksestä tehdään niille itselleen. Ne käsittelevät myös oikaisuvaatimukset alaistensa toimielinten, viranhaltijoiden ja  luottamushenkilöiden päätöksistä. Tällainen kunnan sisäinen oikaisuvaatimus voidaan tehdä sekä laillisuus- että tarkoituksenmukaisuusperusteella. Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaamisesta.

Oikaisumenettely voidaan erityissäännöksen nojalla muulloinkin panna vireille ylemmässä

viranomaisessa siten, että asianosainen saattaa päätöksen ensin ylemmän elimen käsiteltäväksi pyytäen siihen oikaisua. Esimerkiksi sosiaalilautakunnan alaisen viranhaltijan päätökseen tyytymättömällä on oikeus saada päätös sosiaalilautakunnan käsiteltäväksi. Samoin virkamiehen kieltäytyessä antamasta tietoa julkisesta asiakirjasta asia tulee saattaa ensi vaiheessa koko viranomaisen käsiteltäväksi. Vasta jos tällainen oikaisuvaatimus hylätään, päätökseen on mahdollista hakea muutosta valittamalla. (Mäenpää 2008, 300.)

5 Päätöksen muuttaminen tai kumoaminen valituksen perusteella
5.1 Muutoksenhakukeinot
Virheellisen tai virheellisenä pidetyn päätöksen korjaaminen ei aina ole mahdollista hallintolain
määrittelemässä korjaamismenettelyssä, erikseen säännellyssä oikaisumenettelyssä tai siten, että viranomainen ottaa asian uudelleen käsiteltäväkseen ja tekee siinä uuden päätöksen.

Hallintopäätöksiä koskevan jälkikäteisen, korjaavan oikeusturvajärjestelmän perusrungon muodostavat varsinainen ja ylimääräinen muutoksenhaku.
Ensisijainen ja yleisin oikeusturvakeino on hallintovalitus.
Mikäli hallintopäätös on jo tullut lainvoimaiseksi, on mahdollista turvautua ylimääräiseen muutoksenhakuun. Sen edellytykset ovat kuitenkin olennaisesti varsinaista muutoksenhakua tiukemmat.

Muutoksenhakumenettelyä eli hallintoprosessia koskeva yleislaki on hallintolainkäyttölaki

(HLL 1996). Siinä määritellään valitusoikeuden käyttämisen edellytykset, valitusmenettely ja valituksen käsittelyn perusteet. Lakiin sisältyvät hallintovalitusta koskevien normien lisäksi myös säännökset ylimääräisistä muutoksenhakukeinoista ja hallintoriidasta.

Erityislaeissa voi olla säännöksiä muutoksenhakuoikeudesta ja sen käyttämisestä hallintoasioissa. Keskeisin näistä laeista on kuntalaki (1995), joka määrittelee muun muassa muutoksenhakua kunnan päätöksiin ja kunnallisvalituksen käyttämistä.

Ks. kuntalain mukaisesta oikaisuvaatimuksesta Harjula & Prättälä 2007, 668–673.
Ks. erityissäännökseen perustuvista oikaisuvaatimusmenettelyistä eri hallinnonaloilla
KM 2007:1, 21–61. (Mäenpää 2008, 300-301.)

5.2 Muutoksenhakuoikeuden takeet
Oikeusturvan saatavuus perusoikeutena
Asianosainen voi yleensä saattaa oikeuttaan, etuaan tai velvollisuuttaan koskevan hallintopäätöksen
hallintotuomioistuimen tai riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Muulla kuin asianosaisella ei ole tällaista oikeutta.
Poikkeus  kunnan jäsenelle kuuluva yleinen oikeus valittaa kunnallisista päätöksistä. (Kunnallisvalitus.)

Muutoksenhakuoikeutta pidetään niin olennaisena oikeusturvan muotona, että sen yleiset takeet on määritelty perusoikeussäännöksin. Myös eurooppaoikeus edellyttää, että jokaisella on oikeus hakea
muutosta häntä koskevaan päätökseen.

Oikeus hakea muutosta hallintopäätökseen on turvattu perustuslain 21 §:n 1 momentissa, jonka mukaan jokaisella on ”oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi”. Lisätukea tämä perusoikeus saa perustuslain 21 §:n 2 momentista, jonka mukaan oikeus hakea muutosta kuuluu oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeisiin, jotka turvataan lailla. Myös perustuslain 2 §:n 3 momentissa kirjatun hallinnon lainalaisuuden toteutumisen voidaan katsoa edellyttävän oikeutta hakea muutosta viranomaisen päätökseen, sillä muutoin lain noudattamista ei olisi mahdollista tehokkaasti valvoa.

Lisäksi Euroopan ihmisoikeussopimus ja EU-oikeus edellyttävät, että niiden alaan kuuluvissa

asioissa oikeusturvan saatavuutta ja tehokkuutta (access to justice) koskevat kriteerit otetaan huomioon kansallisen normiston täydennyksenä. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6(1) artiklan mukaan jokaisella tulee yleensä olla mahdollisuus saattaa oikeuttaan tai velvollisuuttaan koskevan päätöksen lainmukaisuus itsenäisen ja riippumattoman lainkäyttöelimen tutkittavaksi. (Mäenpää 2008, 301.)

EU:n perusoikeuskirjan 47 artikla takaa niin ikään oikeuden tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin sekä oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin, kun on kysymys EUoikeuden soveltamisesta. Jokaiseen EU-oikeudellisen sääntelyn määrittelemään oikeuteen tai etuun sisältyy mahdollisuus käyttää tehokasta oikeusturvakeinoa tuon oikeuden tai edun toteuttamiseksi. Se, että unionin oikeus määrittelee yksityiselle tietyn oikeuden, edellyttää toisin sanoen myös tämän oikeuden toteuttamismahdollisuutta tarpeen vaatiessa tuomioistuinmenettelyssä.

Valituskielto ja valituslupa

Joihinkin hallintopäätöksen tekoa koskeviin säännöksiin sisältyy valituskielto, mutta tällaisten kieltojen merkitys on julkishallinnossa suhteellisen pieni. Kiellon vaikutus on melko vähäinen, jos se koskee vain jatkovalitusta, koska hallintopäätös voidaan joka tapauksessa saattaa ensi vaiheessa hallinto-oikeuden tutkittavaksi. Valituskielto voi koskea myös tilannetta, jossa päätös on ensi vaiheessa pyrittävä korjaamaan oikaisuvaatimuksella. Tällöin vasta oikaisuvaatimukseen annetusta päätöksestä voidaan tehdä valitus.

Esimerkiksi maankäyttö- ja rakennuslain 187 §:n sisältämän kiellon mukaan kunnan viranhaltijan päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Päätökseen tyytymättömällä on sen sijaan oikeus saattaa asia asianomaisen viranomaisen käsiteltäväksi oikaisuvaatimuksella. Vasta viranomaisen päätökseen voidaan hakea muutosta hallinto-oikeudelta. Jonkin verran esiintyy myös tiettyä asiaryhmää tai viranomaista koskevia valituskieltoja. Valituskielto ei kuitenkaan estä ylimääräiseen muutoksenhakuun turvautumista. 

Valittaminen korkeimpaan hallinto-oikeuteen on eräissä tapauksissa luvanvaraista (valituslupa). Tämä tarkoittaa, että korkein hallinto-oikeus ottaa asian ratkaistavakseen vain, jos se myöntää luvan valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä. Valituslupa on lain mukaan välttämätön eräissä asiaryhmissä, kuten työsuojelu-, maataloustuki-, verotus sekä sosiaalihuolto- ja vammaispalveluasioissa. Valittamisen luvanvaraisuus on kuitenkin julkishallinnossa pysynyt suhteellisen suppeana veroasioita lukuun ottamatta. Hallintolainkäyttöjärjestelmä poikkeaa tässä suhteessa olennaisesti yleisestä lainkäytöstä, jossa valittamisen luvanvaraisuus korkeimpaan oikeuteen on pääsääntönä. (Mäenpää 2008, 301-302.)

5.3 Hallintovalitus ja kunnallisvalitus muutoksenhaun perusmuotoina
Hallintopäätökseen haetaan muutosta valittamalla. Muutoksenhaun tärkeimmät muodot

hallintoasioissa ovat hallintovalitus ja kunnallisvalitus. Erityissäännöksissä on lisäksi järjestetty muutoksenhakumenettelyjä, jotka eivät kuulu selvästi kumpaankaan näistä kahdesta päätyypistä. Muutoksenhaku esimerkiksi verotusta tai rakentamista koskeviin hallintopäätöksiin on osittain säännelty erityissäännöksin. Omat säännökset koskevat myös kirkollisvalitusta.

Valtion viranomaisen päätöksistä valitetaan hallintovalituksella ja kunnan viranomaisen päätöksistä yleensä kunnallisvalituksella. Erityissäännöksen sitä edellyttäessä kunnan toimielimen päätöksistä valitetaan kuitenkin hallintovalituksella. Kunnallishallinnossa etenkin sosiaali-, koulu- terveys- sekä maankäyttö- ja rakennusalan erityislainsäädäntöä toteuttavien toimielinten päätöksistä tehtävä valitus on usein hallintovalitus. 

Tämä perustuu yleensä nimenomaiseen säännökseen, jonka mukaan tämän alan viranomaisen päätökseen haetaan muutosta siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään. Jos kunnan erityislainsäädäntöön perustuvissa tehtävissä kuitenkin käytetään kunnallisvalitusta, laissa todetaan, että muutosta päätökseen haetaan siten kuin kuntalaissa säädetään. Valituslajia ei kuitenkaan ole kaikissa laeissa määritelty aivan yksiselitteisesti.

Kunnallisvalituksen ja hallintovalituksen ero

Kunnallisvalitus ja hallintovalitus eroavat toisistaan eräissä periaatteellisesti tärkeissä ja oikeusturvan toteuttamisen kannalta merkityksellisissä suhteissa. Tällaisia eroja on muun muassa valitusoikeudessa, valituksen tekemisessä ja päätöksen valituskelpoisuudessa; eri tavoin määräytyvät myös käytettävissä olevat valitusperusteet, valituksen oikeusvaikutukset ja valitusviranomaisen toimivalta. Kunnallisvalituksen erityispiirteet perustuvat kuntalain säännöksiin. Sen sijaan hallintovalituksen perusteet määräytyvät hallintolainkäyttölain mukaan. (Mäenpää 2008, 302.)

Hallintovalituksen erityispiirteet

Hallintovalituksen ominaispiirteisiin kuuluu valitusoikeuden suppeus. Hallintopäätökseen saa hakea muutosta hallintovalituksella yleensä vain se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. Hallintovalituksen voi näin ollen tehdä vain päätöksen tai sen välittömien oikeusvaikutusten kohde eli asianosainen. Tosin myös viranomaisella voi erityisen valvontatehtävän tai erityissäännöksen perusteella olla valitusoikeus.

Hallintovalituksen käyttöä voi kaventaa myös se, että hallintovalituksen saa yleensä tehdä vain konkreettisesta hallintopäätöksestä, jolla hallintoasia on lopullisesti ratkaistu. Hallintovalituksella ei siten voi hakea muutosta esimerkiksi viranomaisen päättämiin normeihin tai suunnitelmiin taikka viranomaisen tekemään yksityisoikeudelliseen toimeen. Erikseen on kielletty valittaminen myös valtion virkamiehen nimittämisestä.

Hallintovalituksen tekeminen tavallisesti estää sen kohteena olevan päätöksen toteuttamisen,

kunnes asia on lainvoimaisesti ratkaistu. Hallintovalitus siis lykkää päätöksen täytäntöönpanoa. Tosin päätös voidaan useissa tapauksissa panna täytäntöön hallintolainkäyttölain 31 §:n 2 momentin erityissäännöksen nojalla, vaikka hallintovalitus onkin vireillä. Hallintotuomioistuimella on toisaalta väliaikaisen oikeusturvan takaamiseksi toimivalta kieltää tai keskeyttää valituksenalaisen päätöksen täytäntöönpano tai antaa muita täytäntöönpanomääräyksiä.

Hallintovalituksen käyttöala rajoittuu laillisuuskysymyksiin, sillä hallintotuomioistuimen

toimivaltaan ei kuulu arvioida hallinnollisen päätöksenteon tarkoituksenmukaisuutta. Jos viranomainen on valinnut useista lainmukaisista vaihtoehdoista yhden, hallintotuomioistuin ei siten voi puuttua tähän valintaan esimerkiksi sillä perusteella, että toinen vaihtoehto olisi ollut parempi tai taloudellisempi.

Hallintovalituksen tutkiva hallintotuomioistuin voi joko pitää sen kohteena olevan päätöksen voimassa tai kumota lainvastaiseksi havaitsemansa päätöksen. Päätös voidaan myös palauttaa uudelleen käsiteltäväksi. Niin ikään päätöksen sisällöllinen muuttaminen on mahdollista hallintovalituksen johdosta. Hallinto-oikeus voi hallintovalituksen johdosta esimerkiksi muuttaa hakemukseen annetun kielteisen päätöksen myönteiseksi tai muuttaa päätökseen sisältyviä ehtoja. (Mäenpää 2008, 203.)

Kunnallisvalituksen erityispiirteet
Kunnallinen itsehallinto ja kunnallinen demokratia vaikuttavat kunnallisvalituksen käyttöön.

Kunnallisvalituksen erityispiirteet liittyvätkin suureksi osaksi pyrkimykseen ottaa huomioon kunnallisen itsehallinnon erityispiirteet ja kunnallisen päätöksenteon vapaus.

Kunnallisvalituksen kannalta kunnan ajatellaan muodostavan jäsentensä yhteisön, jonka päätösten valvonta on jokaisen kuntalaisen intressissä. Tämän vuoksi kunnallisvalitukseen voi asianosaisen lisäksi turvautua kuka tahansa kunnan jäsen riippumatta siitä, koskeeko päätös lainkaan häntä. Samasta syystä kunnallisvalituksen kohteena voivat olla hyvinkin erilaiset kunnalliset päätökset. Esimerkiksi kunnan päättämiin suunnitelmiin, normeihin ja nimityspäätöksiin sekä yksityisoikeudellisia oikeustoimia koskeviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kunnallisvalituksella.

Vaikka kunnallisvalitus onkin käyttöalaltaan suhteellisen laaja, etenkin kunnallisen itsehallinnon suojasta aiheutuu myös muutoksenhaun rajoituksia. Kunnallisvalitus on mahdollinen ainoastaan laillisuusperusteella. Kunta saa siten itsehallintonsa puitteissa tehdä myös epätarkoituksenmukaisia, huonoja tai muuten epäonnistuneita päätöksiä, eikä hallintotuomioistuin voi puuttua niihin, jos päätökset pysyvät lain rajoissa.

Kunnallisvalituksen johdosta kunnallista päätöstä ei kuitenkaan voida muuttaa. Kunnan toimielimen päätös voidaan vain joko pysyttää tai kumota taikka palauttaa uudelleen käsiteltäväksi. Hallintotuomioistuin ei siis voi korvata kunnan päätöstä omallaan. Myöskään sellaisia virheellisyyksiä päätöksenteossa ei voida ottaa huomioon, joihin kunnallisvalituksessa ei ole nimenomaisesti vedottu.

Kunnallisvalituksen tekeminen ei tavallisesti estä tai lykkää kunnan toimielimen tekemän päätöksen täytäntöönpanoa. Kunnallisvalituksen vireilläolosta huolimatta päätös voidaan siis yleensä toteuttaa heti. Poikkeuksena ovat kuitenkin ne melko harvinaiset tilanteet, joissa kunnallisvalitus kävisi täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi tai hallinto oikeus kieltää päätöksen täytäntöönpanon. (Mäenpää 2008, 303-304.)

5.4 Oikeus tehdä valitus
Valitusoikeus määrittää niiden oikeussubjektien piirin, jotka saavat valittaa hallintopäätöksestä.

Valitusoikeuden puuttuessa valitus jätetään asiallisesti tutkimatta. Valitusoikeus määräytyy osittain samojen periaatteiden mukaan hallinto- ja kunnallisvalituksessa. Molempia yhdistää valitusoikeuden kuuluminen asianosaiselle. Kunnallisvalituksen voi asianosaisen lisäksi tehdä myös jokainen kunnan jäsen.

Valitusoikeutta koskeva perussäännös on hallintolainkäyttölain 6 ja kuntalain 92 §:ssä. Valituksen saa näiden säännösten mukaan tehdä asianosainen, eli ”se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa”.

Päätöksen kohteen valitusoikeus
Päätöksen kohteena on se, jolle on päätöksellä asetettu velvollisuus, rajoitus tai kielto tai jonka hakemus on hylätty osaksi tai kokonaan.

Asianosaisen valitusoikeus on näillä perusteilla esimerkiksi henkilöllä, jolta on hallintopäätöksellä evätty sosiaalinen etu tai palvelu tai jonka hallintolupaa koskeva hakemus on hylätty osaksi tai kokonaan.

Esimerkiksi  luvansaajalla on oikeus valittaa lupapäätökseen sisältyvästä velvoittavasta tai rajoittavasta lupaehdosta. Samoin valitusoikeus on sillä, jolle on asetettu esimerkiksi vero- tai maksuvelvollisuus tai jonka elinkeinolupa on peruutettu. Näissä ja vastaavissa tilanteissa valitusoikeus liittyy suoraan viranomaisen ja yksityisen oikeussubjektin väliseen hallinto-oikeudelliseen oikeussuhteeseen. Tuollainen oikeussuhde voi syntyä joko yksityisen omasta aloitteesta, esimerkiksi hakemuksella, tai viranomaisen päätöksellä, esimerkiksi kiellon tai  velvoitteen asettamisella. (Mäenpää 2008, 304.)

Päätöksen vaikutusten kohteen valitusoikeus

Päätöksen välittömät vaikutukset oikeussubjektin etuun, oikeuteen tai velvollisuuteen perustavat

myös valitusoikeuden. Jos tällaiset vaikutukset ovat huomattavia ja oikeudellisesti välittömiä, valitusoikeus on myös muilla kuin päätöksen välittömillä kohteilla. Hallintopäätöksen välittömät oikeusvaikutukset voivat siis laajentaa valitusoikeuden varsinaisen hallinto-oikeudellisen suhteen ulkopuolisiin tahoihin.

Päätöksen välittömiin vaikutuksiin perustuvaa valitusoikeuden laajennusta sovelletaan melko suppeasti. Valitusoikeus puuttuu niiltä, joiden asemaan päätös vaikuttaa vain välillisesti tai tosiasiallisesti tai jotka eivät voi vedota nimenomaisesti suojattuun oikeuteen. Esimerkiksi elinkeinolupa-asioissa valitusoikeus voi kuitenkin olla välittömässä kilpailuasemassa olevalla, aikaisemmin luvan saaneella yrittäjällä. Lakisääteistä etua tai oikeutta koskevissa kilpahakutilanteissa kaikkia hakijoita pidetään yleensä asianosaisina.

Velvoittavien päätösten osalta valitusoikeus taas saattaa olla myös sillä, joka on oikeudellisesti
vastuussa velvoitteen toteuttamisesta. Ympäristölupa-asioissa merkitystä on myös
ympäristövaikutusten laajuudella.

Valitusoikeuden kytkeytyminen päätöksen välittömän kohteen asemaan tai päätöksen välittömiin oikeusvaikutuksiin koskee myös yhdistysten ja järjestöjen puhevaltaa. Yhdistyksellä on siten asianosaisen valitusoikeus, kun esimerkiksi sen tekemä hakemus hylätään tai yhdistykselle asetetaan velvoite. Lisäksi kunnan jäsenenä yhdistys voi tehdä kunnallisvalituksen tämän kunnan päätöksistä. Valitusoikeus voi joissain tilanteissa perustua myös yhdistyksen edunvalvontatehtäviin. (Mäenpää 2008, 304-305.)

Viranomaisen valitusoikeus

Hallintopäätöksestä voi valittaa myös toinen viranomainen, jos valitusoikeus perustuu nimenomaiseen lain säännökseen. Esimerkiksi ympäristönsuojelulain 97 §:n mukaan lupapäätöksestä on valitusoikeus asianosaisen lisäksi sekä kunnanhallituksella että viranomaisilla, joiden tehtävänä on valvoa asiassa yleistä etua. Viranomaisella on lisäksi valitusoikeus, jos se on tarpeen viranomaisen valvottavana olevan julkisen edun vuoksi (HLL 6.2 §).

Viranomainen ei kuitenkaan itse saa valitusoikeutta pelkästään sillä perusteella, että se on tehnyt valituksenalaisen päätöksen. Jos esimerkiksi työvoima- ja elinkeinokeskuksen tekemä rahoitustukipäätös valituksen johdosta kumotaan, keskuksella ei ole asiassa valitusoikeutta.

Tilanne voi olla toinen, jos viranomaisella on velvollisuus valvoa päätöksentekonsa kohdetta. Jos viranomaisen valvontaan liittyvä päätös kumotaan, viranomainen voi yleensä itse valittaa tästä kumoamispäätöksestä. (Mäenpää 2008, 305.)

Kunnan jäsenen valitusoikeus
Kunnallisvalituksen käyttöoikeus on laaja sikäli, että asianosaisen ohella myös kuka tahansa

kunnan jäsen voi kuntalain 92 §:n mukaan valittaa kunnan elimen päätöksestä. Jäsenen valitusoikeuden käyttäminen ei siis edellytä oikeudellista tai muunkaanlaista omaa intressiä asiassa. Kunnallisvalitusta yleensä edeltävän oikaisuvaatimuksen voi niin ikään tehdä kunnan jäsen. Kunnan jäseniä ovat ensinnäkin kunnan asukkaat eli kunnassa asuvat luonnolliset henkilöt. Asiaa sääntelee tarkemmin kotikuntalaki (1994). Kunnan jäseniä ovat toiseksi yhteisöt, laitokset ja säätiöt, joiden kotipaikka on kunnassa. Jäsenyyden tuottaa kuntalain 4 §:n mukaan myös kiinteän omaisuuden omistus tai hallinta kunnassa.

5.5 Valituksen kohde ja valituskelpoisuus
Valituskelpoisuus
Päätöksen valituskelpoisuus määrittelee, minkälaiset viranomaistoimet voivat olla valituksen

kohteena. Valituksen kohteena voi hallintolainkäyttölain 5 §:n mukaan olla toimenpide, jolla asia on ratkaistu tai jätetty tutkimatta. Valitusta ei kuitenkaan saa tehdä hallinnon sisäisestä määräyksestä, joka koskee tehtävän tai muun toimenpiteen suorittamista. Kuntalain 91 § sulkee kunnallisvalituksen ulkopuolelle myös valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevat päätökset. Molemmat säännökset ovat väljiä, joten valituskelpoisuuden ala on pääosin muotoutunut hallinto-oikeudellisessa tulkinnassa. 

Valituskelpoisuuden kannalta kunnallisvalitus on yleensä laaja-alaisempi kuin hallintovalitus. (Mäenpää 2008, 306.)

Kirjallinen päätös hallintoasiassa

Valituksen kohteena on yleensä kirjallinen päätös hallintoasiassa. Jos päätös on annettu suullisesti, viranomaisen on viipymättä annettava kirjallinen päätös ja lainmukainen valitusosoitus (HL 43 §). Valitusaika luetaan tässä tapauksessa siitä, kun kirjallinen päätös on annettu tiedoksi. Hallintolakia ei sovelleta hallinnon sisäisiin määräyksiin, eikä tällainen määräys ole myöskään valituskelpoinen. Hallintolainkäyttölain mukaan valitusta ei saa tehdä ”hallinnon sisäisestä määräyksestä, joka koskee tehtävän tai muun toimenpiteen suorittamista” (HLL 5.2 §). Tällaisia toimia ovat esimerkiksi hallintoasian valmistelua koskevat työjohto- ja työnvalvontamääräykset sekä muut virkakoneiston sisäiset virkakäskyt. Niihin ei sovelleta myöskään hallintolakia (HL 4.1 §).

Valituksen kohteena on yleensä lain soveltamista sisältävä hallintopäätös. Tällainen hallintopäätös voi koskea esimerkiksi lupaa tai velvoitetta. Valituskelpoinen on myös julkisen palvelun saamista tai epäämistä koskeva lain soveltamispäätös. Valitus ei sen sijaan ole mahdollinen julkisen palvelun toteuttamisesta, esimerkiksi opetuksesta tai hoitotoimenpiteistä. Valituskelpoisuuden ulkopuolelle jää myös tosiasiallinen julkisen vallan käyttö, kuten poliisin liikenteen ohjaamista koskevat toimet.

Viranomaisen sopimusta koskeva päätös ei yleensä ole valituskelpoinen, vaikka hallintolakia

sovelletaankin tällaiseen päätöksentekoon, tosin hallintosopimuksia koskevin rajoituksin (HL 3 §).

Hallintosopimusta koskevat riidat käsitellään sen sijaan hallintoriitana (HL 66 §) eikä yksityisoikeudellista sopimusta koskevaan päätökseen myöskään voi hakea muutosta hallintovalituksella.

Kunnallishallinnossa yksityisoikeudellista sopimusta koskevan päätöksen valituskelpoisuus on kuitenkin vakiintunut laajemmaksi. Tällaista sopimusta koskevasta kunnan toimielimen päätöksestä voidaan tehdä kunnallisvalitus.

Esimerkiksi kunnanvaltuuston päätös tehdä työsopimus, vuokrata huoneisto tai myydä kiinteistö voidaan saattaa kunnallisvalituksella hallinto-oikeuden ja kanteella käräjäoikeuden tutkittavaksi. Hallinto-oikeuden toimivaltaan kuuluu tutkia kunnan päätöksen lainmukaisuus etenkin hallinto- ja kuntalain kannalta. Käräjäoikeus puolestaan keskittyy oikeustoimen arviointiin työ-, vuokra- ja kiinteistöoikeudellisten säännösten kannalta.

Viranomaisen passiivisuus tai virkavelvollisuuden laiminlyönti eivät yleensä voi olla valituksen kohteena. Tällaisesta toimimattomuudesta voidaan sen sijaan tehdä hallintokantelu.

Erityissäännöksen nojalla tosin myös viranomaisen toimimattomuus voi kuitenkin saada aikaan valituskelpoisen päätöksen. Esimerkiksi luottolaitoksen tai vakuutusyhtiön toimilupahakemus on ratkaistava kuudessa kuukaudessa hakemuksen tekemisestä. Jos ministeriö ei ole antanut päätöstä tällaiseen hakemukseen kuudessa kuukaudessa, hakemuksen tekijä voi tehdä valituksen. Valituksen katsotaan tällöin kohdistuvan hakemuksen hylkäävään päätökseen ja valitus siis tehdään ikään kuin ministeriö olisi hylännyt valittajan hakemuksen. (Mäenpää 2008, 306-307.)

Lopullinen asiaratkaisu

Yleensä vasta asian vireilläolon päättävä lopullinen asiaratkaisu saa aikaan oikeusturvan tarpeen. Tämän vuoksi asian valmisteluun ja selvittämiseen liittyvät viranomaisen menettelytoimet, kuten lausunnot ja esitykset eivät sellaisenaan sovellu valituksen kohteeksi. Myöskään menettelystä hallintoasian käsittelyssä ei saa valittaa erikseen. 

Vasta lopullisen asiaratkaisun sisältävästä päätöksestä valitettaessa voidaan huomiota kiinnittää valmisteluvaiheessa tapahtuneisiin menettelyvirheisiin, kuten kuulemisen laiminlyöntiin,

selvityksen puutteellisuuteen, esteellisyyteen tai virheelliseen määräykseen, johon päätös on perustunut. Lisäksi ennakkokannanotto tai valmisteluvaiheen aikana tehty ratkaisu, esimerkiksi oikeudellisesti sitova lausunto, voi toisinaan sisältää luonteeltaan lopullisen asiaratkaisun. Se on silloin myös valituskelpoinen.

Asian ratkaisuun sisältyvät toimet eivät yksinään, erillisinä, voi olla valituksen kohteena. Tämä rajoitus koskee muun muassa päätöksen perusteluja, joita silti voidaan arvostella haettaessa muutosta päätöksen lopputulokseen. Niin ikään päätöksen toteuttamiseen liittyvät tekniset toimet ovat valituskelvottomia. Kuntalain 91 §:ssä onkin erikseen kielletty valittaminen päätöksestä, joka koskee täytäntöönpanoa. Saman rajoituksen on vakiintuneesti katsottu koskevan myös hallintovalitusta, vaikka asiaa ei olekaan nimenomaisesti säännelty hallintolainkäyttölaissa.

Täytäntöönpanopäätösten valituskelpoisuutta koskeva rajoitus soveltuu vain epäitsenäiseen

ja tekniseen täytäntöönpanoon. Etenkin velvoittavien hallintopäätösten täytäntöönpanovaiheessa

tehdään usein itsenäisesti valituskelpoisia päätöksiä. Tällaisia ovat muun muassa erilaiset uhkasakkoa tai muunlaista pakkokeinouhkaa koskevat päätökset. Samoin päätökset, joilla asiallisesti täsmennetään esimerkiksi kunnanvaltuuston periaatepäätöksen sisältöä sen toteuttamisvaiheessa, ovat valituskelpoisia.

Yleensä kaikki yksittäistapausta koskevat hallintopäätökset ovat valituskelpoisia, olipa päätöksen sisältö myönteinen, kielteinen tai esimerkiksi asian tutkimatta jättäminen. Poikkeuksena on hallintokanteluun annettu päätös, josta ei voi valittaa. Perustelu on pääasiassa käytännöllinen: hallintokantelun voi tehdä kuka tahansa, mistä asiasta tahansa ja määräajasta riippumatta. Valitusmenettely olisi siten aina mahdollista saada vireille kanteluun turvautumalla, jos kanteluun annettu päätös olisi valituskelpoinen. (Mäenpää 2008, 307.)

Normipäätökset

Normivalituksella tarkoitetaan oikeussäännöstä tai muuta normia koskevaa valitusta. Tällainen valitus on mahdollinen hyvin suppeasti: normivalitus voidaan tehdä vain kunnallisesta normipäätöksestä. Jo yksittäistapauksellisuuden vaatimus karsii hallintovalituksen kohteista yleensä hallintoviranomaisten päättämät normit ja suunnitelmat. Esimerkiksi erilaiset yleiskirjeet, soveltamismääräykset ja -ohjeet sekä toimintasuunnitelmat eivät ole valituskelpoisia. Ne ovat luonteeltaan ja sisällöltään liian yleisiä sopiakseen valituskelpoisuuden piiriin, kun on kyse hallintovalituksesta.

Kunnallisvalituksen ala on myös tältä osin laajempi. Kunnallista normia (erityisesti kunnalliset johtosäännöt) koskeva päätös on sellaisenaan valituskelpoinen. Sama koskee maankäytön suunnittelemiseksi tehtyjä kaavapäätöksiä, joita tosin voidaan pitää myös lukuisia yksittäistapauksellisia hallintopäätöksiä sisältävänä kokonaisratkaisuna. Joka tapauksessa esimerkiksi asema- tai yleiskaavan lainmukaisuus on kunnallisvalituksella saatettavissa tutkittavaksi. (Mäenpää 2008, 307-308.)

Viranomaiset, joiden päätöksistä voi valittaa
Valitus on yleensä mahdollista tehdä vain varsinaiseen hallintokoneistoon kuuluvan viranomaisen

päätöksestä. Tällä tarkoitetaan valtioneuvostoa ja sen alaisia viranomaisia sekä kunnallisia viranomaisia. Tämän viranomaishierarkian ulkopuolella sijaitsevien elinten hallintopäätökset eivät ole valituskelpoisia ilman asiaa koskevaa erityissäännöstä.

Valituskelpoisia eivät siksi ole esimerkiksi tasavallan presidentin, Suomen Pankin,

valtionyhtiöiden, hallinnon sivuelinten tai eduskunnan toimielinten päätökset, ellei erityissäännös
nimenomaisesti salli valittamista.

Vaikka hallintolakia sovelletaan myös yksityisiin niiden hoitaessa julkista hallintotehtävää,

valitus tällaisen hallintotehtävän hoitamisessa tehdystä päätöksestä on mahdollinen vain erityissäännöksen nojalla. Hallintolainkäyttölaki nimittäin edellyttää, että valitusoikeudesta

säädetään erikseen, jos valituksen kohteena on muun kuin valtion tai kunnan viranomaisen päätös. Tämä valituskelpoisuuden edellytys koskee julkista hallintotehtävää hoitavan yhtiön, yhdistyksen ja muun yksityisen toimijan tekemää hallintopäätöstä. (Mäenpää 2008, 308.)

5.6 Valitusmenettely
Valitus hallintotuomioistuimeen
Valitus viranomaisen päätöksestä tehdään yleensä sille hallinto-oikeudelle, jonka tuomiopiiriin

viranomaisen toimialue kuuluu. Esimerkiksi Lounais-Suomen ympäristökeskuksen ja Turun kaupungin päätöksestä valitetaan Turun hallinto-oikeuteen, kun taas Helsingin hallinto-oikeus tutkii Uudenmaan työvoima- ja elinkeinokeskuksen päätöksistä tehdyt valitukset. Kun päätöksen on tehnyt valtakunnallinen viranomainen, toimivaltainen hallinto-oikeus määräytyy sen sijaan päätöksen kohteen mukaan. Esimerkiksi oululainen valittaa häneen kohdistuvasta opetushallituksen päätöksestä Oulun hallinto-oikeuteen ja kotkalainen valittaa häntä koskevasta viestintäviraston päätöksestä Kouvolan hallintooikeuteen. Valtioneuvoston ja ministeriön samoin kuin hallinto-oikeuden päätöksestä valitetaan korkeimpaan hallinto-oikeuteen (KHO). Ensi vaiheessa valitusviranomaisena voi erityissäännöksen nojalla olla myös hallintoelin, jolloin vasta sen päätöksestä voi valittaa

hallintotuomioistuimeen.

Kunnallishallinnossa varsinaista hallinto-oikeudelle tehtävää kunnallisvalitusta edeltää – valtuuston päätöksiä lukuun ottamatta – kunnan sisäinen oikaisuvaatimusmenettely. Kuten edellä on käynyt ilmi, tällainen oikaisuvaatimus tehdään yleensä päätöksen tehneelle

kunnan toimielimelle. (Mäenpää 2008, 308.)


Valitusaika

Valitusaika on yleensä 30 päivää. Valituksen on oltava perillä valitusviranomaisessa tämän ajan kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Tiedoksisaantipäivää ei oteta lukuun valitusaikaa laskettaessa. Erityissäännöksissä on voitu määritellä lyhyempiä tai pidempiä valitusaikoja.

Valituksen muotovaatimukset

Valituksen muotovaatimukset ovat niukat. Valituskirjelmässä on ilmoitettava, miltä osin päätöstä vaaditaan muutettavaksi ja minkälaista muutosta siihen vaaditaan. Muutosvaatimuksen perusteet on myös ilmoitettava. Valittaja ja valituksenalainen päätös on lisäksi yksilöitävä ja valituskirjelmä on allekirjoitettava (HLL 23–24 §). Valituskirjelmään on liitettävä valituksenalainen päätös, todistus tai muu selvitys sen tiedoksisaannista samoin kuin valittajan vaatimuksia tukevat asiakirjat. Jos valitus on tehty väärälle viranomaiselle sen vuoksi, että valitusosoitus on virheellinen, valitusta ei tämän vuoksi jätetä tutkimatta. Viranomaisella on sen sijaan velvollisuus siirtää valituskirjelmä oikean valitusviranomaisen käsiteltäväksi. (Mäenpää 2008, 309.)

Valituksen vaikutus päätöksen täytäntöönpanoon

Päätöstä, johon saa hakea muutosta hallintovalituksella, ei yleensä saa panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman. Erityisesti velvoittavan tai rajoituksia asettavan päätöksen täytäntöönpano on siis yleensä mahdollinen vasta, kun päätös on lainvoimainen. Esimerkiksi elinkeinoluvan peruuttaminen ei estä elinkeinotoimintaa ennen kuin peruutuspäätös on lainvoimainen. Jos valittaminen toisaalta on kielletty tai se riippuu valitusluvasta, päätös on heti täytäntöön pantavissa. Kunnallisvalituksen piiriin kuuluvissa asioissa kunnan toimielimen päätös voidaan panna täytäntöön jo ennen kuin se on saanut lainvoiman. Päätöksen toteuttamista ei näin ollen yleensä estä tai siirrä se, että päätöksestä on tehty oikaisuvaatimus tai kunnallisvalitus. (Mäenpää 2008, 309.)

6 L ainvoimaisen hallintopäätöksen muuttaminen tai kumoaminen
6.1. Lainvoimaiset hallintopäätökset
Lainvoimaisuus merkitsee, että hallintopäätökseen ei voi hakea muutosta säännönmukaisella
muutoksenhakukeinolla. Hallintopäätös saa siten lainvoiman valitusajan päätyttyä, mikäli siitä ei ole valitettu. Lainvoimaisuus voi johtua myös valituskiellosta tai muusta valitusrajoituksesta. Jos hallintopäätöksestä valitetaan, se saa lainvoiman, kun asia on lopullisesti ratkaistu hallintotuomioistuimen päätöksellä. Lainvoimaisuuden perusteena on tarve suojata hallintopäätöksellä järjestettyjen oikeussuhteiden pysyvyyttä. Näin voidaan turvata muun muassa hallintotoiminnan ennustettavuutta ja ulkoista luotettavuutta.

Lainvoimainen hallintopäätös ei ole täysin muutoksenhaun ulkopuolella, sillä siihen voidaan kohdistaa ylimääräinen muutoksenhaku. Sen perusteella lainvoimainen hallintopäätös on myös kumottavissa. Tosin ylimääräisen muutoksenhaun edellytykset ovat varsin tiukat menettelyä sääntelevän hallintolainkäyttölain 58–68 §:n mukaan. Lainvoimainen hallintopäätös voidaan lisäksi korjata hallintolain mukaisessa menettelyssä viiden vuoden kuluessa päätöksen antamisesta (HL 52 §).

Ylimääräisen muutoksenhaun johdosta kumotun lainvoimaisen hallintopäätöksen tilalle on tehtävissä samaa asiaa koskeva uusi päätös. Näin ollen ylimääräinen muutoksenhaku voi johtaa myös lainvoimaisen päätöksen asialliseen muuttamiseen uudella päätöksellä. Käytettävissä ovat purkuhakemus, prosessuaalinen kantelu ja menetetyn määräajan palauttaminen. Suurin osa ylimääräisistä muutoksenhauista on purkuhakemuksia. (Mäenpää 2008, 309-310.)

6.2 Hallintopäätöksen purkaminen

Hallintoasiassa tehdyn lainvoimaisen päätöksen purkaminen on mahdollista kolmen erilaisen

virhetyypin perusteella. Purkuperusteita ovat olennainen menettelyvirhe, väärä lain soveltaminen ja päätöksen perusteena olleiden tosiasiatietojen osoittautuminen virheellisiksi (HLL 63 §). Edellytyksenä päätöksen purkamiselle on, että tällainen virhe on voinut olennaisesti vaikuttaa päätökseen. Lisäksi yleisenä edellytyksenä on niin sanotun purkukynnyksen ylittyminen: päätöksen purkamiselle on tilanne kokonaisuutena arvioiden oltava riittävän painavia perusteita. Päätöksen purkamista on haettava korkeimmalta hallinto-oikeudelta viiden vuoden kuluessa siitä, kun päätös sai lainvoiman. Vain erityisen painavista syistä voidaan tutkia myöhemmin tehty purkuhakemus.

6.3 Hallintopäätöksen poistaminen
Prosessuaalisen kantelun pääasiallisena perusteena ovat olennaiset menettelyvirheet (HLL

59 §). Hallintopäätös voidaan tällaisen prosessuaalisen kantelun johdosta poistaa, jos asianosaisen kuuleminen on laiminlyöty ja päätös loukkaa hänen oikeuttaan. Kanteluperusteena voi olla myös asiaa käsiteltäessä tapahtunut muu menettelyvirhe, joka on voinut olennaisesti vaikuttaa päätökseen. Menettelyvirheiden lisäksi kanteluperusteena voi olla päätöksen sellainen epäselvyys tai puutteellisuus, ettei asian ratkaisu käy siitä ilmi. Tällainen voi olla päätös, joka sisältää esimerkiksi olennaisia ristiriitoja tai hyvin epäselvästi ilmaistuja velvoitteita.

Prosessuaalinen kantelu on tehtävä kuuden kuukauden määräajassa normaalille valitusviranomaiselle.

Jos kuuleminen on laiminlyöty, tämä määräaika luetaan päätöksen tiedoksisaamisesta. Muiden menettelyvirheiden osalta määräaika alkaa päätöksen lainvoimaisuudesta. Sen sijaan epäselvästä päätöksestä voidaan tehdä prosessuaalinen kantelu määräajoista riippumatta. (Mäenpää 2008, 310.)

6.4 Menetetyn määräajan palauttaminen
Säädetyn määräajan kuluttua umpeen hakemusta tai valitusta ei voida enää tutkia. Erityisestä

syystä tästä aikarajasta voidaan kuitenkin tehdä poikkeus palauttamalla umpeen kulunut määräaika. Menetetyn määräajan palauttamisen yleisenä edellytyksenä on, että laillinen este tai muu erittäin painava syy on estänyt määräajan noudattamisen (HLL 62 §).

Laillinen este voi johtua muun muassa sairaudesta tai yleisen liikenteen keskeytymisestä. Jos esimerkiksi valitusta ei ole voitu tehdä valitusajan kuluessa siksi, että valittajalla on ollut äkillinen sairauskohtaus tai liikenne on keskeytynyt postilakon tai lumimyrskyn vuoksi, kyseessä on laillinen este. Muu erittäin painava syy voi johtua muun muassa viranomaisen viivyttelystä, tiedonannossa noudatetusta epäjohdonmukaisesta käytännöstä tai virheellisistä menettelyneuvoista.

Toimivalta määräajan palauttamiseen kuuluu korkeimmalle hallinto-oikeudelle. Määräajan

palauttamista on haettava viimeistään vuoden kuluessa määräajan päättymisestä, mutta erityisen painavista syistä vielä tämän jälkeenkin. Jos hakemuksen perusteena on laillinen este, hakemus on kuitenkin tehtävä 30 päivän kuluessa esteen lakkaamisesta. Samalla kun määräaika palautetaan, määrätään yleensä uusi määräaika, jonka kuluessa valitus, hakemus tai muu toimenpide on tehtävä. (Mäenpää 2008, 311.)

7 Hallintoriitamenettely

Hallintoriidalla tarkoitetaan sellaista julkisoikeudellisen oikeussuhteen sisältöä koskevaa erimielisyyttä, jota ei voida ratkaista valitukseen turvautumalla. Tällaisia asioita ovat lähinnä julkisoikeudellista maksuvelvollisuutta tai muuta julkisoikeudellisesta oikeussuhteesta

aiheutuvaa velvollisuutta tai oikeutta koskevat riidat, joihin haetaan viranomaisen ratkaisua muuten kuin muutoksenhakuteitse. Myös hallintosopimusta koskevat riidat käsitellään hallintoriita-asiana hallinto-oikeudessa (HLL 64 §). Hallinto-oikeuden hallintoriitaasiassa antamasta päätöksestä voidaan aina valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Hallintoriitamenettely on mahdollista panna vireille, kun syntyy erimielisyyttä tällaisen

julkisoikeudellisen oikeussuhteen sisällöstä. Usein hallintoriitana selvitellään esimerkiksi viranomaisten tai kuntien välisten maksuvelvollisuuksien jakautumista. Hallintoriita voi tulla kysymykseen myös esimerkiksi viranomaisen periessä takaisin yksityiselle myöntämäänsä avustusta tai pyrittäessä selvittämään erilaisten julkisoikeudellisten velvollisuuksien sisältöä ja jakautumista.

Jos viranomaisella ei ole lakiin perustuvaa toimivaltaa ratkaista asiaa oikeudellisesti sitovalla tavalla, päätös ei myöskään ole valituskelpoinen. Esimerkiksi viranomaisen päätös velvoittaa avustuksen tai tuen saaja maksamaan se takaisin on asiallisesti usein vain maksukehotus. Julkisoikeudellisen maksuvelvollisuuden lainmukaisuus ja velvoittavuus voidaan tällöin erikseen saattaa käsiteltäväksi hallintoriitana hallinto-oikeudessa ja siksi velvollisuuden määrittelevältä päätökseltä puuttuu valituskelpoisuus. 

Tilanne on kuitenkin toinen, jos takaisinperintä perustuu nimenomaiseen normiin, jossa viranomaiselle määritellään toimivalta velvoittaa tuensaaja suorittamaan tuki takaisin. Viranomaisen asettama takaisinmaksuvelvoite on tällöin valituskelpoinen päätös.

Hallintoriita pannaan vireille hallinto-oikeudelle tehtävällä hakemuksella, jossa yksilöidään

vaatimus ja sen perusteet. Hallinto-oikeus voi päätöksessään hakemuksesta vahvistaa julkisoikeudelliseen suhteeseen sisältyvän oikeuden tai velvollisuuden (positiivinen vahvistuspäätös) tai sen, että tällaista oikeutta tai velvollisuutta ei ole (negatiivinen vahvistuspäätös). Myös suoritusvelvollisuuden vahvistaminen (suorituspäätös) on mahdollinen. Hallinto-oikeus voi päätöksessään niin ikään määritellä oikeuden tai velvollisuuden täsmällisen sisällön (muotoamisvaatimus), jos se on riidanalainen tai epäselvä. (Mäenpää 2008, 311-312.)

Lähteet ja lukemisto

Hallintolaki 6.6.2003/434. Finlex. (16.5.2017).

Mäenpää, Olli. (2008). Hallintolaki ja hyvän hallinnon takeet. EDILEX. https://www.edilex.fi/kirjat/7456. (16.5.2017).

Ajankäyttö
21.8.2017  0.45
17.8.2017  6.45