Liiketavat ja käytännöt


Kuvat Margit Mannila
 "Maassa maan tavalla tai maasta pois."
- Suomalainen sananlasku 

Vanha sananlasku sisältää ajatuksen, että jos jonnekin menee tai jonnekin tulee täytyy hyväksyä ja opetella ymmärtämään tiettyjä asioita, jotka ovat eri tavalla kuin siellä, missä on elännyt ja millaisiin käytänteisiin on tottunut. 


Asiat muuttuvat, tavat elävät
Kehitys noin 1990-luvulta näyttäytyy omalla näppituntumallani tällaiselta
  • sinuttelu yleistyi (kunnioituksen puute vai tapojen aliarvioiminen?)
  • hatun nostaminen vähentyntyi pelkästään siksi, että kukaan ei juurikaan enää käytä hattua
  • ruokailutavat kansainvälistyvät.
  • puhetyyli - arkikieli
  • mahdollista lähestyä ventovieraita lisääntyi somen myötä
  • monikulttuurisuus on tullut osaksi suomalaista yhteiskuntaa: mm. halaaminen
  • pipo päässä => edelleenkään ei ole sivistynyttä, vaikka jotkut tällä osoittavat välinpitämättömyyttään ja näyttävät henkistä keskisormea
  • viime aikoina on selvästi huomattavissa käytössääntöjen paluuta mm. teitittely on lisääntynyt
     

Kansainvälinen tapakulttuuri

Alati kansainvälistyvässä maailmassa tarvitsemme enemmän ja enemmän taitoja ymmärtää eritaustaisia ihmisiä. 

Tapakulttuuri elää ajassa
Jokaisella aikakaudella on ollut ja tulee olemaan oma tapakulttuurinsa, toteaa Luoto (1993, 11) ja jatkaa, että ennen tapakulttuuria siirrettiin sukupolvelta toiselle sanontatapoina, riimeinä ja arvoituksina.  Tekstissä mainittu Aamun torkku illan virkku, se tapa talon hävittää on tuttu myös omasta lapsuudestani ja nuoruudestani. Etenkin mummoni tapasi sanoa minulle niin, jos en mennyt ajoissa nukkumaan.

Etiketti ja protokolla
Tapakulttuuriin liittyvien asioiden yhteydessä ovat sanat etiketti ja protokolla, joihin väistämättä törmää. Etiketillä tarkoitetaan kirjoittamatonta käytösnormistoa, jota kaikkien oletetaan noudattavan. Käytösnormisto vaihtelee maittain. (Luoto 1993, 13.)

Protokolla puolestaa tarkoittaa kirjoitettuja, ohjessääntöisesti laadittuja käyttäytymisnormeja. Alkujaan protokolla liittyi diplomaattiseen kanssakäymiseen. Sieltä se on laajentunut eri yhteyksiin. Yrityksissä puhutaan yritysprotokollasta. Protokollan merkitys ei toki ole ollenkaan vähentynyt diplomatian näkökulmasta tarkasteltuna. Ulkoasianministeriöissä on protokollaosasto, jonka tehtävänä on valvoa ja johtaa protokollan noudattamista. (Luoto 1993, 13-14.)

Niin sanottuun protokollajärjestykseen vaikuttavia kriteerejä ovat mm. virka-asema, virkaikä, arvonimet ja fyysinen ikä. Esimerkiksi Kiinassa valtuuskunnan protokolläärisenä johtajana toimii fyysiseltä iältään vanhin henkilö. Vastaavasti monarkiassa arvonimi on määrävä tekijä. (Luoto 1993, 14.)

Protokollan ja etiketin tarkoituksena on helpottaa ihmisten välistä kanssakäymistä. Kun on selkeät pelisäännöt, joita noudatetaan, ei kenenkään tarvitse miettiä, mitä pitäisi tehdä tai pelätä että nolaisi itsensä. (Luoto 1993, 14.)


Liiketavat ja käytännöt eli businesetiketti 
Liike-elämässä tapaamiset alkavat yleensä yrityksestä myydä tai ostaa jotakin tuotetta tai palvelua. Aloitteen tekeminen tapahtuu luultavasti nykyaikana Internet-sivujen kautta, sähköpostitse, puhelimitse tai messuilla.  

Luodon (1993, 14) teoksessa todetaan, etta kanssakäyminen toisen ihmisen kanssa alkaa aina jonkinlaisen esiyhteyden solmimisella. 

Täsmällisyys
Eurooppalaisessa ja amerikkalaisessa kulttuurissa pääsääntö on, että sovittuja aikoja noudatetaan. 


Tapaamisaika ja -paikka
Tapaamispaikan valinta vaatii huolellisuutta. 
Tapaamisajan suhteen noudatetaan yleensä virka-aikaa sekä otetaan huomioon maan kulttuurista johtuvat erityispiirteet. 

Esittely ja esittäytyminen
Miksi suomalaiset eivät osaa esittäytyä? Yle. (13.3.2018).  

Missä järjestyksessä esitellään ja esittäydytään 
  • Nuori esitellään ensin vanhemmalle henkilölle.
  • Mies esitellään ensin naiselle.
  • Perheenjäsen esitellään vieraalle.
  • Myöhemmin paikalle saapuva esitellään ensin paikalla oleville.
  • Yksilö esitellään yhteisölle, esimerkiksi juhlapuhuja yleisölle.
  • Työelämässä alemmassa asemassa oleva esitellään ensin ylemmässä asemassa olevalle.
 - Varmistaudu kuitenkin aina, että esiteltävällä ei ole mitään esittäytymistä vastaan. 

Käyntikortti on edelleen käytössä maailmalla. Se on luonteva tapa antaa keskustelukumppanille nimensä


Kuvahaun tulos haulle käyntikortti

 Kuvan lähde adPrint.fi (13.3.2018).



Keskustelukulttuuri
  • small talking on olennainen osa kansainvälistä seurustelukulttuuria. Se tarkoittaa, että kykenee keskustelemaan ajankohtaisista asioista ja olemaan hyvä seuramies. Hyvä seuramies ei loukkaa ketään. Huumori on sofistikoitunutta.
  • lukeneisuus auttaa tässä asiassa huomattavan paljon. Kannattaa siis tutustua kohdemaan kirjallisuuteen (alkukielellä jos mahdollista), jotta tietää, mistä ihmiset puhuvat.
  • seurustelukulttuurissa on tärkeää, että kykenee huomioimaan ihmiset kunniottavasti
  • on ymmärrettävä aiheet, joista ei voi puhua. Arkaluontoisia asioita ovat yleensä perheeseen liittyvät asiat, politiikkaan, uskontoon, rikollisuuteen jne. liittyvät aiheet.
Tittelit ja arvonimet
Suomessa ei tittelin merkitys keskustelussa ole keskiössä, mutta esimerkiksi Saksassa henkilöä puhutellaan yleensä herraksi tai rouvaksi sekä lisätään titteli sekä  sukunimi.

Sinuttelu
Sinutteluun ei kannata sortua ulkomailla. Olen ollut huomaavinani, että myös meillä on vähitellen siirrytty takaisin teitittelyn suuntaan.

Nimikulttuuri
Opettele nimet
Opettele myös ääntämään ne.
Nimikulttuuri poikkeaa eri maissa ja kannattaa yrittää päästä vähän selville sen sisällöstä. 

Neuvotteluprotokolla
  • Kannattaa ottaa haltuun huolella, tutustuen neuvottelukumppaneiden aatoksiin
  • Millaiset ruoat ja juomat ovat sallittuja/tabuja (uskonnolliset syyt kieltäytyä ruoasta ja juomasta)
  • Sairaudet, allergiat (esim. jotkut pähkinäallergiat ovat tappavia!) kannattaa selvittää.
 Kestitseminen
  • istumajärjestys
  • em. ruoat & juomat
  • tilaisuuden luonne
  • istumajärjestys (plaseeraus)
  • pöytätavat & kattaus
  • erikoisruokalajit 
  • puolisoiden rooli
  • pukeutuminen (mitä kutsukortissa lukee!)
  • kukat ja muistolahjat
Lahjukset
  •  Mikä on lahjus/mikä voidaan tulkita lahjukseksi?
  • => ota selvää kohdemaan lainsäädännöstä, jotta et saata vastaanottajaa kiusalliseen tilanteeseen.
Palvelurahat
  •  Ota selvää kohdemaan palvelurahakäytännöstä. Suomessa ihmiset saavat toistaiseksi palkkaa eikä palvelurahalla siis ole sellaista roolia kuin jossakin muualla.

Eurooppalainen tapakulttuuri

Amerikkalainen tapakulttuuri


Afrikkalainen tapakulttuuri

Aasian ja Lähi-Idän tapakulttuuri

Australia ja Osenia





Lähteet ja lukemisto

Hakala, Anna. (2010). Bisnesetiketti - tapakulttuuria meillä ja maailmalla. Savonia ammattikorkeakoulu. 

Luoto, Reima, T. A. (1993). Kansainvälinen etikettikirja. Fenix-kustannus Oy. Espoo.  


Nieminen, Marjut. Liike-elämän etiketti. International Skills. Skills for Business Competence
Blogi.  (16.1.2018)

Nyberg, Carita. (2015). Viestintätyylit vaikuttavat onnistumiseen. Kollega.fi. Verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista. (19.1.2018).

Edit
13.3.2018 3 h

Comments